Ravintola Saaga
Käynti 4.9.2008, raportin kirjoitti Jaakko Rahola 23.10.2008
Olimme voittaneet erään sommelieryhdistyksen arpajaisissa A&S-ravintoloiden illalliskortin kahdelle hengelle ja sehän piti käyttää. Valitsimme mielestämme mielenkiintoisimman, Bulevardin varrella sijaitsevan Saagan, tilassa, jossa vanhimmat lukijat vielä muistavat ravintola Bulevardian muinoin olleen.
Tulin paikalle hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa ja minut johdatettiin yläkerran pitkälle ja kapealle ”parvekkeelle”, jolla on useita pikku pöytiä peräkkäin. Paikka näytti alkuillasta hiljaiselta. Eräässä pöydässä istui pieni joukko Viinilehden toimittajia, mutta muita asiakkaita ei vielä juuri ollut.
Seiniä koristivat kalaverkot, melat, porontaljat ja muu Lapin rekvisiitta. Jokaiseen seinävalaisimeen oli kiinnitetty parit poronsarvet. Seinällä oli myös pitkä rivi kehystettyjä valokuvia Lapista. Kokonaisvaikutelma oli mielestämme hiukan liian kitschinen, mutta ilmeisesti tuollainen koristelu tehoaa ulkomaalaisiin, koska kun asiakkaita alkoi saapua, kuului joka puolelta lähinnä vain ulkomaan kielistä keskustelua – meitä lähinnä istui kaksi italiaa puhuvaa herraa, kauempana puhuttiin ainakin japania, venäjää ja saksaa.
Lasillinen viiniä ja ruokalistat tuotiin minulle pikavauhtia. Pian saapui vaimokin, mutta henkilökuntaa saimme odotella sen jälkeen tasan 25 minuuttia, ennen kuin meiltä lopulta tultiin kysymään jatkotilausta.
Alkuruoaksi olimme tilanneet kahden hengen annoksen, valikoiman kylmää kalaa, joka tuotiin pöytään suurella liuskekivilaatalla. Graavattua kirjolohta oli hyvin pieninä viipaleina melko suuri röykkiö. Minun mielestäni se oli kovin kuivaa, mutta se johtunee siitä, että mielikuvani hyvästä graavilohesta on peräisin Kekkosen entisen kokin Leo Salosen muinaisesta Motista, jossa graavilohi oli 1960-luvulla mahtavan mehukasta. Pienet paistetut ahvenfileet olivat hyviä, mutta väinönputkigraavattua nieriää oli vain pari postimerkin kokoista viipaletta – se oli kyllä erinomaista ja väinönputki eli angelika maistui juuri sopivasti. Kalaa olisi saanut olla enemmän. Savukala puolestaan oli kovin voimakkaasti savun makuinen. Siitä jäi vaikutelma, että mausteena oli käytetty pullotettua savuaromia. Lisänä oli tarjottujen keitettyjen puikulaperunoiden joukossa muutama koululaisten kumiperunoiksi sanoma, kivikova yksilö, mikä osoittaa puutteita ravintolaketjun logistiikassa. Annos oli muuten hyvä ja sopivan kokoinen alkuruoaksi.
Pääruoaksi tilasi vaimo poronkäristystä, koska hän vanhana Lapin kävijänä oli erityisen kiinnostunut tietämään, osattiinko ravintolassa valmistaa se oikealla tavalla, jänteettömäksi leikatusta lihasta. Minä puolestani tilasin kunnon poronlihapihvin. Poronkäristys olikin todella hyvää, täysin jänteetöntä, mureaa ja herkullista, minkä lisäksi annos oli suuri, siitä riitti hyvin kahdelle hengelle. Perunamuhennos poronkäristyksen kanssa oli hyvää ja puolukkahilloakin tuotiin pöytään. Myös minun pihvini oli murea, sopivasti paistettu ja herkullinen.
Viinilista oli melko lyhyt, mutta paikkaan sopiva. Tilasimme pullon tukevaa portugalilaista ’Sarvet’-nimistä punaviiniä, joka tietysti oli otettu listalle hauskan nimen takia. Pullon etiketin oli Viivin ja Wagnerin tekijä Juba Tuomola piirtänyt, siinä oli hauska porosarjakuva.
Ruokaa saimme odottaa, mutta ei liian kauan. Tarjoilijat olivat kaikki hyvin ystävällisiä ja aina ohitsemme keittiön ovelle kulkiessaan ilmoittivat meille, että ”ihan kohta tulee”. Palvelu oli muutenkin erittäin ystävällistä ja tarjoilijat tuntuivat olevan hyvin kielitaitoisia, mikä tietysti on turistipaikassa tärkeää.
Plussaa annamme hyvistä pääruoista ja ystävällisestä, asiantuntevasta palvelusta. Miinuksena kokonaisarvostelussa oli tilauksen tekemisen pitkä odotus ja alkuruoan yllämainitut puutteet. Sisustuksesta voidaan tietysti olla monta mieltä – ehkä helsinkiläinenkin odottaa Lapin ravintolalta juuri sellaista, turisteista puhumattakaan. Vieraalta edellytetään kuitenkin jonkun verran huumorintajua, jotta hänet kehtaisi viedä Saagaan illalliselle.