Ruokaa ja juomaa hyvässä seurassa - gastroblogi

Edsbacka Krog on noteerattu kahdella Michelin tähdellä. Ravintolaa luotsaa Christer Lingström. Ravintola on perustettu vuonna 1983. Edsbacka Krog sijaitsee noin 20min taksimatkan päässä Tukholmasta luoteeseen, Sollentunaan. Ravintolalla on myös limusiinipalvelu.

Kyseessä oli buffet-tyylinen joulupöytä. Menuna/päivällisen karttana toimi jokaiselle jaettu menukortti, jossa oli selitetty illan kulku ja ruokalajit.

Ruokalajeja tai ruokalajikokonaisuuksia oli yhteensä yhdeksän. Erilaisia ruokia oli tarjolla noin 60. Livekalan tilaus piti kertoa heti illallisen alussa keittiöön; se oli ruokalaji nro 4.

Buffet pöydän antimet oli laitettu astioihin teemoittain/väreittäin; vaalean vihreissä astioissa oli ruokaa kierrokselle nro 1, sinisissä tarjoiluastioissa ruokaa kierrokselle nro 2 etc.

Aloitimme glögillä; ruotsalainen glögi on mielestäni aika vahvaa maultaan, suomalaiseen makeaan Marliin verrattuna. Alkoholia ruotsalaisessa glögissä on 15-20%.

Juomaksi joulupöydän antimille suositellaan ’Jul Mummaa’ olutpohjaista sekoitusta eri juomista. Edsbacka Krogin klassisessa Mummassa oli portteria ja giniä, erilaisia mausteita ja soodaa. Itse en ole päässyt oluen makuun, joten valitsin tarjoilijan suosittamaa valkoviiniä; Wanted Alsace. Maistoin kuitenkin ’Mummaa’; se oli koostumukseltaan (portterin ansiosta) hyvin kermamainen ja rikas ja makeutta siihen toivat muut juomat. Mm. gin ei maistunut juomassa yhtään; juoma muistutti lähinnä ehkä kolajuomaa höystettynä mausteilla.

Ensimmäisenä tarjolla oli perunoita, muutamia erilaisia juustoja (mm. Pecorinoa), useita lajeja sillejä ja silakoita sekä näkkileipää ja voita. Maistoin sushi-innostuksen vallassa piparjuurikastikkeessa olevaa silliä, joka oli väriltään hilpeä pastellin vihreä, makuyhdistelmä ei ollut lainkaan paha. Näiden kanssa suositeltiin sitruunasnapsia, Wanted citronsnaps; jossa oli hieman esanssinen sitruunan maku. Kyseessä on heidän maahantuoma juomien sarja ’Wanted Wine’. Etiketeissä on Christer Lingströmin kasvokuva, erään taiteilijan näkemyksenä. Pienet snapsipullot tulivat pöytään jäähdytettyinä, pieniessä koreissa, jossa oli paikka kullekin pullolle. Snapseja oli muutamaa eri makua tarjolla.

Toisena ruokalajina oli lisää kalaa; erilaisia mätejä (mm. lohen ja muikun) tykötarpeineen (sipuli, smetana ym). Tarjolla oli myös keitettyä lohta annospaloina pienissä kupeissa; kylmäsavustettua lohta, graavilohta ja pieniä lohileivoksia taikinakuoressa. Tarjolla oli myös tuoretta leipää. Jatkoin Alsacen viinillä.

Sitten oli leikkeleiden vuoro; erilaisia makkaroita, pateita, leikkeitä (mm. kalkkuna) ja tietysti joulukinkkua. Tässä vaiheessa hyppäsin yli, koska ruokalajeja oli niin monta, että kaikkea ei jaksanut yksinkertaisesti syödä! Juomasuositus oli Wanted Lirac tai Fre Southerhome Cabernet Sauvignon. Väliin tietysti muutama snapsilaulu; samoja joululauluja kuin suomessa, mutta på svenska.

Neljäntenä oli ’lutfiskenin’ vuoro. Livekala tuli pöytiin tarjoiltuna keittiöstä; kooltaan kalapala oli pieni; kampasimpukan kokoinen. Se syötiin herkullisessa keltaisessa (maitopohjaisessa) kastikkeessa; perunan ja hernesoseen kanssa. Päällä oli vahvoja mausteita mm. maustepippuria. Livekalalle suositeltiin vastoin odotuksiani punaviiniä, 2003 Chateau Chantalouette, joka sopikin kalalle ihan hyvin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun söin livekalaa ja keskusteluissamme illallisvieraiden kesken tulikin ilmi, että livekalan suosio saattaa kuulua jo vanhemmalle ikäpolvelle.

Tämän jälkeen vuorossa olivat lämpimät ruokalajit. Tarjolla oli lihapullia, Janssonin kiusausta, prinssinakkeja, lihaliemiä, kastikkeita ja erilaisia hyytelöitä. Ehdottomasti paras liharuoka oli kattilasta tarjolla oleva läskinpalanen (possun kylki), jossa oli myös jonkun verran lihaa mukana. Maku oli todella runsas ja rasvainen mutta silti lihaisa. Jatkoin lämpimien ruokalajien kanssa livekalalle suositellulla viinillä, 2003 Chateau Chantalouette. Viini passasi tähän yhteyteen myös hyvin; kyseessä on kuitenkin ruotsalainen joulupöytä, johon mm. lihapullat itseoikeutettuna ruokalajina kuuluvat kiinteästi.

Kuudentena oli vuorossa juustot ja pähkinät ja erilaisia marmeladeja.

Söin mm. sinihomejuustoa, valkohomejuustoa ja puolikovaa lehmänmaitojuustoa. Otin 20v vanhaa portviiniä juustojen kanssa; 20 Years old Fonseca Tawny Port. Toisena juomasuosituksena tähän oli maito! Suolaisen ja makean liitto suussa on vastustamaton.

Seitsemäntenä oli vuorossa joulupuuro eli riisipuuro; myöskin tilauksesta niille, jotka halusivat puuroa. Juomasuosituksena puurolle oli myös sama 20v vanha port. En lämmennyt puurolle, mielestäni se kuuluu jouluaaton aamuun!

Jälkiruuat

Kahdeksantena tarjolla oli paljon erilaisia leivonnaisia, pikkuleipiä ja marsipaani leivoksia. Juomasuosituksena oli valkoviini Wanted Haut-Montravel. Skippasin myös tämän osion.

Makeiset

Yhdeksäntenä ja viimeisenä ruokakokonaisuutena löytyi käsin tehtyjä marmeladeja, jotka olivat suussa sulavia. Myös konvehdit olivat käsintehtyjä, mm. vadelmatäyte tummalle suklaalle sopi oikein hyvin. Pöydässä oli myös paljon erilaisia makeisia, mm. Polkagris karmellejä, jotka tulevat paikasta nimeltä Gränna. Näiden kanssa juomasuosituksena oli kahvi tai digestiivi, esim grappa. Tyhjensin viimeiset tipat portviinilasista suussa sulavan suklaan kanssa ja kävihän se hyvin tähänkin.

Illan kruunasi lasi sampanjaa; Wanted Champagne. Tässä vaiheessa kaipasin jotain kylmää ja kuplivaa ja ihan ilman ruokaa!

Tärkeintä oli kollegoiden neuvot alussa; vältä alkuun perunoita ja juustoja, muuten tulet liian nopeasti täyteen. Pienet annoskoot ja snapsit ruokalajien välissä kuitenkin auttoivat tilannetta.

Vaikka illan aikana nautittiin alkoholia ja snapseja tiuhaan tahtiin, kukaan ei ollut silminnähden humalassa. Mukavaa oli myös ruotsalaisen hyvät tavat ja kohteliaisuus: vieras otetaan huomioon, eikä vain keskustella omissa kuppikunnissa. Vaikka meidän pöydässä oli noin 20 henkeä, tuntui, että illan aikana jokaisen kanssa syntyi kontakti ja small talkille oli aikaa. Heja Sverige!

Ravintolan palvelukonseptin sisäistäminen näkyi joka tilanteessa. Palvelu ei ollut missään vaiheessa huonoa, vaikka ravintola oli viimeistä paikkaa myöden täysi ja tarjoilijat olivat täystyöllistettyjä. Vesilasi oli jatkuvasti täynnä ja ruokalajit ja juomasuositukset jokaiselle ruokalajille selvitettiin sujuvasti, niin ruotsiksi kuin englanniksi, kiireettä.

http://www.edsbackakrog.se/

Anu Laukkanen

Ravintola Saaga

Käynti 4.9.2008, raportin kirjoitti Jaakko Rahola 23.10.2008

Olimme voittaneet erään sommelieryhdistyksen arpajaisissa A&S-ravintoloiden illalliskortin kahdelle hengelle ja sehän piti käyttää. Valitsimme mielestämme mielenkiintoisimman, Bulevardin varrella sijaitsevan Saagan, tilassa, jossa vanhimmat lukijat vielä muistavat ravintola Bulevardian muinoin olleen.

Tulin paikalle hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa ja minut johdatettiin yläkerran pitkälle ja kapealle ”parvekkeelle”, jolla on useita pikku pöytiä peräkkäin. Paikka näytti alkuillasta hiljaiselta. Eräässä pöydässä istui pieni joukko Viinilehden toimittajia, mutta muita asiakkaita ei vielä juuri ollut.

Seiniä koristivat kalaverkot, melat, porontaljat ja muu Lapin rekvisiitta. Jokaiseen seinävalaisimeen oli kiinnitetty parit poronsarvet. Seinällä oli myös pitkä rivi kehystettyjä valokuvia Lapista. Kokonaisvaikutelma oli mielestämme hiukan liian kitschinen, mutta ilmeisesti tuollainen koristelu tehoaa ulkomaalaisiin, koska kun asiakkaita alkoi saapua, kuului joka puolelta lähinnä vain ulkomaan kielistä keskustelua – meitä lähinnä istui kaksi italiaa puhuvaa herraa, kauempana puhuttiin ainakin japania, venäjää ja saksaa.

Lasillinen viiniä ja ruokalistat tuotiin minulle pikavauhtia. Pian saapui vaimokin, mutta henkilökuntaa saimme odotella sen jälkeen tasan 25 minuuttia, ennen kuin meiltä lopulta tultiin kysymään jatkotilausta.

Alkuruoaksi olimme tilanneet kahden hengen annoksen, valikoiman kylmää kalaa, joka tuotiin pöytään suurella liuskekivilaatalla. Graavattua kirjolohta oli hyvin pieninä viipaleina melko suuri röykkiö. Minun mielestäni se oli kovin kuivaa, mutta se johtunee siitä, että mielikuvani hyvästä graavilohesta on peräisin Kekkosen entisen kokin Leo Salosen muinaisesta Motista, jossa graavilohi oli 1960-luvulla mahtavan mehukasta. Pienet paistetut ahvenfileet olivat hyviä, mutta väinönputkigraavattua nieriää oli vain pari postimerkin kokoista viipaletta – se oli kyllä erinomaista ja väinönputki eli angelika maistui juuri sopivasti. Kalaa olisi saanut olla enemmän. Savukala puolestaan oli kovin voimakkaasti savun makuinen. Siitä jäi vaikutelma, että mausteena oli käytetty pullotettua savuaromia. Lisänä oli tarjottujen keitettyjen puikulaperunoiden joukossa muutama koululaisten kumiperunoiksi sanoma, kivikova yksilö, mikä osoittaa puutteita ravintolaketjun logistiikassa. Annos oli muuten hyvä ja sopivan kokoinen alkuruoaksi.

Pääruoaksi tilasi vaimo poronkäristystä, koska hän vanhana Lapin kävijänä oli erityisen kiinnostunut tietämään, osattiinko ravintolassa valmistaa se oikealla tavalla, jänteettömäksi leikatusta lihasta. Minä puolestani tilasin kunnon poronlihapihvin. Poronkäristys olikin todella hyvää, täysin jänteetöntä, mureaa ja herkullista, minkä lisäksi annos oli suuri, siitä riitti hyvin kahdelle hengelle. Perunamuhennos poronkäristyksen kanssa oli hyvää ja puolukkahilloakin tuotiin pöytään. Myös minun pihvini oli murea, sopivasti paistettu ja herkullinen.

Viinilista oli melko lyhyt, mutta paikkaan sopiva. Tilasimme pullon tukevaa portugalilaista ’Sarvet’-nimistä punaviiniä, joka tietysti oli otettu listalle hauskan nimen takia. Pullon etiketin oli Viivin ja Wagnerin tekijä Juba Tuomola piirtänyt, siinä oli hauska porosarjakuva.

Ruokaa saimme odottaa, mutta ei liian kauan. Tarjoilijat olivat kaikki hyvin ystävällisiä ja aina ohitsemme keittiön ovelle kulkiessaan ilmoittivat meille, että ”ihan kohta tulee”. Palvelu oli muutenkin erittäin ystävällistä ja tarjoilijat tuntuivat olevan hyvin kielitaitoisia, mikä tietysti on turistipaikassa tärkeää.

Plussaa annamme hyvistä pääruoista ja ystävällisestä, asiantuntevasta palvelusta. Miinuksena kokonaisarvostelussa oli tilauksen tekemisen pitkä odotus ja alkuruoan yllämainitut puutteet. Sisustuksesta voidaan tietysti olla monta mieltä – ehkä helsinkiläinenkin odottaa Lapin ravintolalta juuri sellaista, turisteista puhumattakaan. Vieraalta edellytetään kuitenkin jonkun verran huumorintajua, jotta hänet kehtaisi viedä Saagaan illalliselle.

Postres

Postresin sanotaan erikoistuneen alun perin jälkiruokiin, mutta keittiön ammattitaito näkyi kautta linjan ja aterian maut olivat kohdallaan. Alkuruoka eli punakaaligazpacho – ankankoipiconfit - oli voimakkaan makuinen, samalla raikas avaus. Pääruokana nautittu siika maistui siltä miltä tuoreen kalan pitääkin, ja appelsiinisabayon tuki ruokaa sopivasti, tuoden uuden näkökulman paistettuun kalaan. Lisukkeena tarjotut endiivit olivat kekseliäs yhdistelmä - bitteriä oli sekä appelsiinissa että endiivissä, mutta kokonaisuus toimi hyvin. Jälkiruoka-annos, joka mielestäni oli enemmän omenapiirakka kuin perinteinen Tarte Tatin, oli kuulemma talon tähän mennessä pitkäikäisin klassikko. Kyllähän se maistui, mutta koko oli hulppea! Aterian lopuksi oli aivan pakko nauttia kupillinen espressoa. Viinejä voisi luonnehtia “ihan kivoiksi”; ne sopivat menukokonaisuuteen, mikä enemmän, mikä vähemmän, mutta mitään järisyttävää löytöä tai makuyhdistelmää ei tallentunut mieleen.´

Ravintolan sijainti on erinomainen, ja näkymät ulos kantakaupungin parasta antia. Tunnelma sisällä oli moderni, mutta ei kuitenkaan liian erikoinen. Musiikkina reipas house oli mielenkiintoinen valinta, mutta edes (ruokaravintolaksi) melko kovaa soitettuna ei estänyt keskustelun kuulumista toisista pöydistä. Palvelu oli läsnäolevaa ja huomioivaa, sortumatta kuitenkaan äitelään tuttavallisuuteen tai tekopirteyteen. Postresia voi suositella niin moderniin busineksentekoon kuin aikuisten tyttöjen iltaan, sukukokouksiin tai ystävien kesken - kaikkea tätä nähtiin meidän vierailumme aikana.

Illan aikana keskustelua herätti gazpachon muhennosmainen koostumus sekä siian kanssa tarjottu endiivi, jotka nähtävästi olikin salaattisikuria. Aiheista lisää Raholan syötävissä sanoissa:

Gazpacho
Endiivi

20.9.2006
Arviot Susanna Heikkinen ja Jaakko Rahola

Menu:

Brut l´Hereu, Raventos i Blanc, Penedès
***
Punakaaligazpacho -ankankoipea ”confit”-
Max Ferdinand Richter Brauneberger Juffer Riesling Kabinett 2003, Mosel
***
Paistettua siikaa -appelsiinisabayon-
Kressman Lagrave-Martillac Blanc 2003, Pessac-Léognan
***
Tarte Tatin -vaniljajäätelöä-
Trockenbeerenauslese, Munzenrieder, Itävalta

Ravintola Minos

Kampin keskus, ykköskerros (muuttanut maaliskuussa 2006 Vuorimiehenkadulta)
Nettisivut www.minos.fi

Siisti, vielä uutuuttaan kiiltelevä ja tyylikkään yksinkertaisesti sisustettu ravintola oli lähes täynnä kesäisenä torstai-iltana, mutta pöytiä vieriviereen ahdetusta salista löytyi silti kolmelle hengelle pöytä. Ruokalistat, aterimet ja vettä tuotiin melko pian, mutta sitten saimmekin odotella yli puoli tuntia, ennenkuin ainoa salia hoitava tarjoilijatyttö tuli ottamaan tilauksen. Ravintolassa on myös katettu “terassi”, jonne miespuoliset kreikkalaisen näköiset tarjoilijat näyttivät kantavan oluttuoppeja melko tiiviiseen tahtiin.

Ruokalista oli sellainen kuin kreikkalaisessa ravintolassa Suomessa sopii odottaakin, eli siltä löytyivät kaikki turistien tuntemat ruokalajit taramasalatasta ja tsatsikista baklavaan ja halvaan. Hinnat näyttivät melko kohtuullisilta, eli paikka on “oman rahan ravintola”. Viinilista oli suppea
ja sillä oli kreikkalaisten viinien lisäksi muutamia Uuden maailman viinejä tavanomaiseen hintaan.

Seinällä oli liitutaulu, johon oli merkitty päivän kala, 200 g grillattu tonnikalapihvi salaatin kera. Se oli muihin annoksiin verrattuna varsin kallis ruoka. Annos maksoi 24 euroa, joten harkitsin pitkään, ottaisinko riskin saada tonnikala ylikypsänä, kuten Suomessa useimmiten käy. Näin oli käydä nytkin, sillä kreikkalainen tarjoilijatyttö oli niin yllättynyt raakuustoivomuksestani, että toistaessaan tilaukseni sanoi “siis läpikypsänä”. Mutta korjaus meni perille ja sain kalani aivan oikein, vain grillipannulle pikaisesti näytettynä. En tosin usko, että pihvi todella painoi 200 g.

Alkuruoaksi otin jättipapuja tomaattikastikkeessa, hinta 4,50 euroa. Pavut olivat selvästi säilykepurkista, mutta hyviä ja tomaattimössö oli raikasta. Maustaminen olisi saanut olla runsaampi, jäin kaipaamaan valkosipulia, sitruunaa tai jotain muuta terävää. Seuralaiseni tilasivat kumpikin marinoituja, grillattuja latva-artisokkia, hinta myös 4,50 euroa. Nekin olivat säilyketavaraa, ilmeisesti samoja, joita myydään Stockmannin herkkutiskistä. Hyvää vaaleaa leipää tuotiin alkupalojen kanssa vain kaksi viipaletta henkeä kohti.

Kalliin tonnikalapihvini alla oli pieni annos raikasta, rapeaa lehtisalaattia, jonka kastikkeesta löysin kokonaista neljä paperinohutta valkosipulinkynnen viipaletta. Valitettavasti ei terävällä veitsellä leikattu, murskaamaton valkosipuli anna kovin paljon makua, joten jäin tässäkin kaipaamaan hiukan enemmän ytyä. Käden ojennuksen päässä naapuripöydässä oli suolaa ja jauhettua, jo väljähtynyttä mustapippuria. Peruna ei annokseen kuulunut, eivät myöskään muut vihannekset, joten nälkä ei olisi lähtenyt, jollen olisi saanut ottaa seuralaisen kupista muutamia paistettuja yrttiperunoita.

Toinen seuralaisistani söi mussakan, joka oli kuulemma ihan hyvä ja lisäksi varsin iso annos, joten nälkä lähti hyvin. Toinen tilasi suvlakin eli lihavartaan, jossa oli reilu annos sisältä sopivan punaisiksi jätettyjä naudanlihakuutioita. Vihanneksina oli pääasiassa punaista ja vihreää paprikaa, joita seuralaiseni ei valitettavasti voinut allergian takia syödä. Mutta sipuli ja perunat olivat hyviä.

Viiniksi valitsimme listan ensimmäisen punaviinin, vuoden 2004 Corinthian, joka oli tavallinen pöytäviini, sekoitus muistaakseni Xinomavroa ja Cabernet Sauvignonia, hinta 32 euroa. Se maistui hiukan erikoiselta, mutta ajoi hyvin asiansa kreikkalaisen ruoan kanssa.

Aterian päälle seuralaiseni joivat espresson (2,50 euroa) ja minä otin tapani mukaan Irish coffeen (7,40). Espressot olivat kuulemma OK, mutta irlantilainen kahvini olisi Brittein saarilla palautettu saman tien keittiöön. Ohut kermavaahtokerros oli osittain sekaantunut kahviin samentaen sen, ja pinnalla uiskenteli epämääräinen, kokkareinen massa koaguloitunutta kermaa. Tarjoilijaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla, joten join pois juoman ja jäimme odottelemaan laskua. Sitä saikin odottaa yli puoli tuntia - salissa silloin tällöin kiertelevä tarjoilija ei vilkaissutkaan meihin päin.

Kaiken kaikkiaan voin suositella paikkaa kiireettömille kreikkalaisen ruoan ystäville. Ympäristö on miellyttävä, hinnat kohtuulliset ja ruoka tuoretta ja hyvää. Negatiivista oli todella hidas palvelu, kallis päivän kala, leivän riittämättömyys ja epäonnistunut kahvijuoma - niin, ja valkosipulia olisi saanut olla ruoassa enemmän. Ja puhukaa tilatessanne selkeää suomea, kaikki metaforat pois jättäen, sillä ne eivät mene perille.

Jaakko Rahola 27.7.2006

Menu de pintxos 49e

Alkuruokana on kolme suupalaa, jotka on nimetty baskinkielisellä tikkua tarkoittavalla sanalla pintxo, vaikka tikku puuttui joka annoksesta.

CASPAZHO BLANCO sisälsi kelvollista mantelijäätelöä ja viinirypälehyytelöltä vaikuttavaa yhdentekevyyttä.

GAMBAS käsitti kiinnostavasti hillottua appelsiinia ja vanhuuseläkeiässä olevan mauttoman jättikatkaravun. Ruokalista väitti sitä meriravuksi.

PATA NEGRA CON CROQUETAS sisälsi ilmakuivattua kinkkua joka oli sellaista kuin pitääkin, pieniä kroketteja ja valkosipulimajoneesia. Erikseen tilattuina kolme pientä suupalaa olisivat maksaneet 15,30e. Laatuun nähden en maksaisi enempää kuin 7e.

Pääruoka CORDERO oli listan mukaan lakritsajuuren kanssa paahdettua karitsaa ja portviini-endiiviä. Endiivin sijasta tuli kermaan muhennettua perunaa. Lammas oli kypsäksi paistettu, sopivan suolainen, hillotulla appensiininkuorella päällystetty. Oikein maukas. Hintansa arvoinen (23e) vaikka portviini-endiivi puuttui.

El CÓCTEL, sitruunasorbettia ja cavaa sisälsi myös greippilohkoja kahta eri väriä. Sorbetissa maistui etupäässä sokeri, greipeissä happo ja sorbetti kylmensi cavaa liikaa. Epätasapainoinen kokonaisuus. Ehkä sitrushedelmistä ja makeasta cavasta ilman sorbettia saisi paremman yhdistelmän?

CARAMEL Y SAL vuorisuolalla maustettua karamellia ja Pedro Ximenez-sherryä käsitti kelvollista vanijajäätelöä ja makoisan suklaa-kinuskileivoksen kunhan suolan ensin kaapi pois sen päältä.

Viinilista on laaja ja kiinnostava. Hinnat ovat kohdallaan. Ansioksi on vallankin huippuviinien erityislista, jossa on myös kypsään ikään ehtineitä viinejä. Continon Viña del Olivo 1996 tarjoiltiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Palvelu oli muutoinkin erinomaista ja enimmäkseen oikein luontevaakin.

Miksi ihmeessä tasokkaan ravintolan alkuruokavalikoima on tapas? Espanjassa tapastelu ei kuulu ravintolaillalliseen vaan on eri asia - epämudollinen seurustelutilanne joka korvaa illallisen tai edeltää sitä.

Kari Poikolainen 15.6.06

Ravintolan nettisivut

Huom! ravintola on 22.06.06-14.08.06 suljettu

Yhdistyksemme teki 21.3.2006 vierailun Helsingin ravintolakartan uuteen väriläiskään, ravintola Kuurnaan. Toinen kiitosta saaneen ravintolan kokeista, Heikki Purhonen, on seuramme jäsen.

• Talon aperitiivi
• Lohenpääkeitto
• Haudutettua häränrintaa ohraryynipedillä
• Sitrussalaatti

• Grüner Veltliner, Steinsetz 2004
• Emilio Moro 2003 Ribera del Duero
• Grüner Veltliner Eiswein, Steinsetz 2004

(viinien linkit johtavat maahantuoja Vindirektin sivuille)

Viettämämme illan perusteella yhdistyksemme voi lämpimästi suositella illallista ravintola Kuurnassa!

Ravintolan isäntä Heikki Purhonen toivottamassa vieraat tervetulleiksi

Lohenpääkeitto

Haudutettua häränrintaa

Sitrussalaatti

Paljon julkisuutta herättänyt WC