Ruokaa ja juomaa hyvässä seurassa - gastroblogi

December 16, 2008

IWFS Riistaillallinen 29.11.2008

Tallennettu: Reseptit, Menneet tapahtumat/Reseptit - Keittiömestari @ 7:39 pm

IWFS Riistaillallinen 29.11.2008


”Metsästäjän osumat” – erilaisia riistamakupaloja
Kirkas riistaliemi
Jänisraviolit
Peurapaisti juuresten kera, riistakastike
Juustot
Karpalokiisseli

HIRVENMAKSAPATEE
(10 annosta)

600 g hirvenmaksaa
maitoa marinointiin
250 g siansatulaa
1 mm valkopippuria
1 tl suolaa
1 tl meiramia

1 tl suolaa
1 hienoksi silputtu keltasipuli
1 rkl voita
2 munaa
300 g ohuita silavasiivuja

Leikkaa maksa pieniksi paloiksi. Kaada maitoa maksan päälle niin, että se peittää maksan. Anna maustua 24 tuntia.
Kuumenna uuni 125-asteiseksi.
Jauha siansatula ja maksa kaksi kertaa lihamyllyn hienoimmalla terällä tai tehosekoittimessa. Sekoita mausteet joukkoon.
Kuullota sipulit voissa. Lisää sipulit ja munat taikinaan.
Tee paistokoe ja maista.
Vuoraa 1½ l vuoka silavasiivuilla niin, että päät roikkuvat reunan yli. Säästä muutama siivu.
Kaada taikina vuokaan. Taittele siivujen päät päälle ja laita ylimääräiset siivut kanneksi.
Laita digitaalinen lämpömittari keskelle pateeta ja kypsennä vesihauteessa kunnes pateen sisälämpötila on 68-70 astetta.
Tarjoa esim. chutneyn tai marinoitujen sienien kanssa.

HIRVEN RIIMILIHA

Noin 2-3 kg hirven sisäpaistia

Mausteet:
(konjakkia)
noin 1 dl karkeaa merisuolaa
1 rkl sokeria
1-2 rkl viherpippureita
1-2 rkl roseepippureita
1 rkl musapippureita
½ rkl valkopippureita
½ rkl katajanmarjoja

Leikkaa paisti poikkisyin siten, että saat pitkulaiset palat. Hiero lihan pintaan konjakkia. Survo mausteet huhmareessa, kasta lihapalat mausteseokseen. Sokeri auttaa mausteiden imeytymisessä.
Kääri lihapalat tiukasti ensin kelmuun ja sitten folioon. Pane maustumaan jääkaappiin 1½ vuorokaudeksi. Käännä paketteja pari kertaa maustumisen aikana. Pakasta riimilihat ja ota vuorokautta ennen käyttöä jääkaappiin. Poista kääreet ja rapsuta mausteet pinnalta. Leikkaa vielä kohmeinen liha seitinohuiksi viipaleiksi ja peitä tarjoiluvati viipaleilla. Tarjoa kastikkeen kera.

KASTIKE RIIMILIHALLE
2 dl (kevyt)majoneesia
½-1 rkl konjakkia tai brandyä
1-2 tl dijoninsinappia
1-2 tl Worchestershire-kastiketta

JÄNISRAVIOLIT
1 jänis
1 sipuli
1 porkkana
1 varsiselleri
2½ dl punaviiniä
1½ dl maitoa
1 rkl silputtua persiljaa
4 rkl oliiviöljyä
4 rkl vastaraastettua parmesaania
suolaa ja mustapippuria

Hienonna sipuli, porkkana ja varsiselleri ja paista öljyssä yhdessä persiljan kanssa. Lisää sitten jäniksenliha pannuun ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää viini, keitä se kokoon. Jatka keittämistä ja kaada muutaman minuutin kuluttua joukkoon maito. Keitä vielä 30 minuuttia kohtalaisella lämmöllä. Irrota sitten liha luista ja hienonna.

TÄYTE:
2 rkl vaalean leivän sisustaa
1 rkl persiljasilppua/yrttisilppua
1½ dl maitoa
2 rkl sulatettua voita
hiukan parmesaania
pippuria
suolaa maun mukaan

Pane hienonnettu liha kulhoon, lisää maidossa liotettu leivänsisus, josta neste on puristettu pois, 2 rkl sulatettua voita, 1 rkl yrttisilppua, parmesaani ja vähän pippuria ja maun mukaan suolaa. Sekoita.

PASTATAIKINA:
3½ dl durum-vehnäjauhoja
2 munaa
suolaa

Valmista pastataikina ja tee ohuita taikinalevyjä pastakoneen avulla.
Annostele kaulitulle taikinalevylle täytenokareita säännöllisin välein, peitä toisella pastalevyllä ja painele sormenpäillä puoliskot yhteen täytteen väleistä. Leikkaa sitten taikinapyörällä neliöiksi.

Keitä ravioleita 5 minuuttia suolalla maustetussa runsaassa vedessä, valuta ja tarjoile lämpimiltä lautasilta.

JÄÄPAISTI PEURASTA
Laita jäinen liha uuniin, jonka lämpötila on 150 astetta. Pidä tässä lämmössä noin tunti. Alenna uunin lämpötila 80-90 asteeseen ja kypsennä (useita tunteja), kunnes mittari näyttää 65-68 astetta. Lämpömittarin saa asennettua, kun paisti on sulanut tarpeeksi.

LIEMI:
voimakasta lihalientä
auringonkukka/rypsiöljyä
punaviiniä
valkosipulia
laakerinlehti
yrttimausteita, esim. herbes provencales
suolaa (maista!)
HP-Fruity kastiketta tai ripaus sokeria
katajanmarjoja

Sekoita liemi siten, että eniten on lihalientä; öljyn ja punaviinin keskinäinen suhde on 1/3 ja 2/3. Upota kuuma paisti kylmään liemeen. Nestettä tulee olla sen verran, että liha peittyy kokonaan.

Halutessasi voit valmistaa liemestä kastikkeen. Siivilöi, keitä kokoon ja pyöristä kermalla.

UUNIJUUREKSET
(6-8 hengelle)

bataattia
perunaa
palsternakkaa
(yhteensä noin 2 litraa)

timjamia
rosmariinia
½ dl oliiviöljyä
½ dl hunajaa
suolaa, pippuria

Kuori ja lohko juurekset, kaada kulhoon ja sekoita hyvin muiden ainesten kanssa. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja kypsennä 200-asteisessa uunissa 40-50 minuuttia välillä kevyesti sekoitellen.

KARPALOKIISSELI ISÄ MITRON TAPAAN
3-4 dl pakastekarpaloita
1 l vettä
2 tähtianista
1½-2 dl sokeria
ripaus suolaa
4 rkl perunajauhoja

vispikermaa

Survo karpalot kattilan pohjalla. Lisää vesi ja tähtianikset. Keitä karpaloita niin kauan, että kuoret vaalenevat ja mehu irtoaa. Siivilöi mehu ja lisää sokeri. Lisää ripaus suolaa, se poistaa veden maun mehukiisselistä.
Kuumenna karpalomehu kiehumispisteeseen ja siirrä pois levyltä. Sekoita perunajauhot pieneen vesitilkkaan ja kaada tasaisena nauhana mehun joukkoon sekoittaen. Laita kattila levylle ja anna pulpahtaa pari kertaa. Älä keitä äläkä sekoita.
Kaada kiisseli tarjoilukulhoon tai tarjoiluastioihin huikan jäähtyneenä. Ripottele pinnalle sokeria kuorettumisen estämiseksi. Tarjoa kiisseli kermavaahdon kera.

———————-

Vadasmártás

50 g suolaa

½ dl viinietikkaa

200 g porkkanoita

100 g juuripersiljaa

2 kpl laakerinlehtiä

1 g mustapippuria (kokonaisina)

150 g savusilavaa

80 g rasvaa

30 g sokeria

60 g sipulia

1 sitruuna

50 g sinappia

2 dl valkoviiniä

100 g jauhoja

3 dl creme fraischea

kuutioidut juurekset, renkaiksi leikattu sipuli, vähän suolaa, muutama
pippuri ja laakerinlehdet laitetaan veteen ja keitetään n. tunnin ajan.
Siilataan vihannekset marinadista ja tehdään niistä peti uunivuokaan ja
sekoitetaan juurespetiin jauhot, ruskistetaan. Lisätään tämän jälkeen creme
fraische, valkoviini, vähän marinadilientä ja tarpeen vaatiessa vettä.
Maustetaan sokerilla, sinapilla ja viinietikalla, annetaan kiehua 20
minuuttia ja soseutetaan. Lisätään yhden sitruunan mehu ja kuori.
Haudutetaan vielä hetki.

Sorsa omenakastikkeessa:

1 kg sorsaa (rintafileitä)

pala purjoa

2 hapanta omenaa

2 dl kermaa

voita

pala juuriselleriä

pala porkkanaa

2 rkl calvadosia

suolaa, pippuria

pari katajanmarjaa

Ruskista sorsa voissa yhdessä paloiteltujen juuresten kanssa. Mausta
kevyesti suolalla ja pippurilla, lisää murskatut katajanmarjat. Nosta lihat
pannusta ja anna vetäytyä. Pane hieman vettä pannuun ja keitä, kunnes vesi
on miltei haihtunut. Lisää pannuun kerma ja mausta se suolalla ja
pippurilla. Siivilöi kastike, mausta se calvadosilla ja lisää kuutioidut
omenat. Lisää viipaloitu sorsa kastikkeeseen ja hauduta kypsäksi.

October 14, 2008

Kalat ja kastikkeet -reseptit

Tallennettu: Reseptit, Kalaruoat, Menneet tapahtumat/Reseptit - Keittiömestari @ 6:05 am

LOHIKARAMELLIT

• lohifilettä pikkurillin kokoisina tankoina
• 3 kpl hienoksi leikattua ryvässipulia
• 1 dl majoneesia
• (2 rkl hienoksi hakattua katkarapua)
• ½ valkosipulin kynsi
• 2 rkl kaprista
• 2 rkl persiljaa
• filotaikinaa

Suolaa lohisuikaleet karkealla suolalla.
Sekoita majoneesiin hienoksi leikattu sipuli ja hienoksi leikattu kapris.
Mausta persiljalla ja valkosipulilla.
Levitä filotaikinalevy ja sivele voisulalla, aseta toinen taikina päälle.
Jaa levyt 6 osaan ja levitä kullekin palalle hieman täytettä ja sen päälle kalapala.
Rullaa, nipistä päät ja voitele pinta voisulalla.
Paista hyvin kuumassa 280 uunissa pari minuuttia.
Jäähdytä hetki ja tarjoa basilikavinegretten kera.

JOKIRAPUKEITTO

• 10–15 kpl jokirapua
• 1 porkkana kuutioina
• pala palsternakkaa kuutioina
• 2 sipulia paloina
• 2-3 rkl tomaattipyreetä
• pala fenkolia
• 1 valkosipulin kynsi
• timjamia
• laakerinlehteä
• persiljan oksa

• ½ l valkoviiniä
• 1,5 lihalientä
• loraus konjakkia

Kuullota ravut ja kuutioidut vihannekset, lisää pyree.
Anna hetki hautua. liekitä konjakilla ja lisää liemet.
Keitä rauhallisesti noin yksi tunti. Lisää yrtit ja keitä 15 minuuttia, siivilöi.
Suurustetaan.
Juuri ennen tarjoilua lisää löysää kermavaahtoa pari desiä ja loraus kuohuviiniä.

Tee haukipyörykkä kalamurekemassasta.
Laita pyörykkä voidellulle uunipellille ja pirskota viiniä hieman päälle.
Peitä foliolla ja kypsennä 170-asteisessa uunissa noin vartti.
Pyörykän sisään voidaan piilottaa pieni nokare esim. piparjuurivoita,
joka avautuu ruokaillessa.

HIILLOSTETTUA KUHAA TAI SIIKAA

• suomustettuja kalaseläkkeitä
• suolaa
• pippuria
• voita
• valkoviiniä

Sirottele oikein kuumalle valurautapannulle tai liedelle hienoa suolaa ja laita kalaseläke siihen nahkapuoli ensin. Anna hiillostua jonkin aikaa, pippuroi.
Aseta voidellulle uunipellille ja sivele pehmeää voita kevyesti päälle, samoin pirskota valkoviiniä kalan päälle. Loppukypsennä uunissa muutama minuutti.

Appelsiinimehuun muhennettuja punajuuria.
• n. 3 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
• 3 kpl kuorittuja lohkottuja punajuuria
• 100 g voita
• suolaa, vastajauhettua valkopippuria, raastettua muskottipähkinää

Sulata voi kasarissa ja lisää punajuurilohkot, pyörittele minuutin verran. Lisää appelsiinimehu ja hauduta punajuuria aina välillä sekoittaen. Laita kanneksi voi/tai leivinpaperi. Näin ylimääräinen neste haihtuu hitaammin ja punajuuri kypsyy . Punajuuri kypsyy noin 20-25 minuutin aikana.
Nosta pois mehusta ja keitä mehua hieman tiiviimmäksi ja laita punajuuret takaisin mehuun.
Tarjoa vastapaistetun siian kanssa. Siian lisäkkeeksi käy vielä keitinperuna.
Jos hellatila käy ahtaaksi, ruskista kala ensin paistinpannulla ja kypsennä juuri ennen tarjoilua uunissa muutaman minuutin ajan.

Lisäkkeenä sitruunapottuvoi
• Puserrettua perunaa
• raastettua sitruunan kuorta
• voita

UUNIJÄÄTELÖÄ

• kakkupohjaa
• marjoja
• jäätelöä
• sabayonkastiketta
• salzburgilaista marenkia

• 6 kpl valkuaista
• vajaa dl sokeria
• pari tippaa sitruunanmehua

Tee muotilla kakkupohjasta annosvuoan pohjalle kiekkoja.
Asettele päälle marjoja, hilloa ja jäätelöä.
Annostele vielä sabayon kastiketta.
Koko komeuden päälle marenki.
Kuorruta kuumassa uunissa.
SABAYONE
(uunijäätelön kanssa)

• 6 kpl keltuaista
• 1,5-2 dl valkoviiniä
• 150 g sokeria

Sekoita aineet keskenään ja saosta vesihauteessa kypsäksi vaahdoksi.
Halutessasi ohuempaa lisää valkoviiniä tai jotain maustettua likööriä.

PERUSKALALIEMI

• vaaleita kalanruotoja
• kuorittua sipulia viipaleina
• paloiteltua purjon vaaleaa osaa
• pieniksi paloiteltua porkkanaa
• herkkusieniä
• valkopippureita
• bouquet garni (persiljan varsia, laakerinlehteä, timjamia)
• vettä/valkoviiniä

Kalaliemi tehdään lähes aina kuivista eli vähärasvaisista kaloista.
Kalaliemen tekotapoja on periaatteessa kaksi.
Usein kampelakalojen ruodot käristetään kevyesti oliiviöljyssä ja päälle kaadetaan kuiva valkoviiniä ja vettä ynnä muut tarveaineet. Keitetään hiljaa noin 45 minuuttia.
Jäähdytetään seisovassa liemessä ja siivilöidään.
Toinen tapa on laittaa kaikki aineet yhdessä kattilaan ja kuumentaa hitaasti.
Kuoritaan huolella vaahto pois ja keitetään hyvin hiljaa n. 45 minuuttia.
Hyvä perussääntö on laittaa nestettä sen verran että ruodot juuri ja juuri peittyvät.

PERUSMAJONEESI

• 1 munan keltuaista
• 2,5 dl öljyä
• 2-3 rkl punaviinietikkaa
• n.½ sitruunan mehua
• pippuria
• suolaa
• ½ rkl sinappia

Tärkeää, että kaikki aineet ovat tasalämpöisiä ennen kuin aloitat.

Sekoita sinappi ja keltuaiset ja vajaa puolet etikasta tehosekoittimessa ja kaada öljyä ohuena nauhana joukkoon, koko ajan vispaten
Lisää välillä sitruunan mehua.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Tämä perusmajoneesi on hyvä pohja monenlaiseen käyttöön.

Majoneesin voi maustaa valkosipulilla, ketchupilla, chillä, kermavaahdolla, sinapilla, sitruunalla, yrteillä, alkoholilla, jne.
Majoneesia voi myös käyttää kuorruttamiseen

VALKOVIINI-VOI-PINAATTI-OSTERIKASTIKE

• 3 dl valkoviiniä
• 1 hienoksi leikattu ryvässipuli
• 2 persiljan oksaa hienoksi leikattuna
• 5 murskattua valkopippuria
• 3 rkl hyvää valkoviinietikkaa
• 1 laakerinlehti

Kuumenna kasari kuumaksi ja ”tömäytä” valkoviinietikka kasarissa.
Keitä yllä olevat aineet kokoon noin yhteen desiin ja siivilöi.

• n 10 osteria
• ½ dl ryöpättyä pinaattia
• 1limen mehu

Laita raa’at osterit ja pinaatit kastikkeeseen ja soseuta tehosekoittimella oikein hienoksi.
Keitä kiehuvaksi ja vispaa joukkoon kylmiä voinokareita sen verran että kastike alkaa suurustua.

1 hienoksi leikattu ryvässipuli
2 persiljan oksaa hienoksi leikattuna
5 murskattua valkopippuria
loraus hyvää valkoviinietikkaa
1 laakerinlehti

Kuumenna kasari kuumaksi ja ”tömäytä” valkoviinietikka kasarissa.
Keitä yllä olevat aineet kokoon noin puoleen desiin ja siivilöi.

• 2 limen mehu
• 1 rkl hunajaa
• 150 g voita
Keitä kiehuvaksi ja lisää kuutioidut voit koko ajan vispaten joukkoon. Mausta hunajalla ja limemehulla.

SAMPPANJAKASTIKE

• 6 kpl kypsiä tomaatteja
• 1 hienoksi leikattu sipuli
• 1 valkosipulin kynsi
• ½ l valkoviiniä
• 2 rkl valkoviinietikkaa
• Persiljan oksa
• Timjamin oksa
• 1 rkl viherpippuria
• laakerinlehti
• cayennepippuria
• suolaa

• 1 dl kermaa
• 1 dl sampanjaa

Kuullota sipuli pienessä oliiviöljytipassa. Lisää joukkoon murskatut tomaatit mausteet ja valkoviini ynnä valkoviinietikka.
Keitä hiljalleen kannen alla kunnes tomaatit ovat pehmenneet.
Sekoita tehosekoittimella hienoksi ja paseeraa sen jälkeen.
Laita takaisin kasariin, tarkista paksuus ja maku.
Lisää joukkoon kermavaahtoa ja tuoretta samppanjaa.

SALAINEN AASIALAINEN BARBECUEKASTIKE

• 1 cup hoisin kastiketta
• 1 cup luumukastiketta
• 1/3 cup osterikastiketta
• ¼ cup punaviinietikkaa
• ¼ cup hunajaa
• 2 rkl voimakasta soijakastiketta
• 2 rkl kuivaa sherryä
• 1 rkl sesamöljyä
• 1 rkl aasialaista chilikastiketta
• 2 tl cyrryjauhetta
• ½ tl viisimaustetta
• 1 tl raastettua sitruunankuorta
• 1 tl raastettua appelsiininkuorta.

Sekoita kaikki aineet keskenään ja laita suljettuun pulloon
odottamaan jatkoa.

• 10 kpl valkosipulinkynttä
• ¼ cup hienoksi leikattu tuoretta inkivääriä
• 3 rkl paahdettuja sesaminsiemeniä
• ½ cup hienoksi leikattua kevätsipulia
• ½ cup tuoretta korianteria

January 30, 2008

Filippiiniläisiä reseptejä

Tallennettu: Reseptit, Menneet tapahtumat/Ruokalistat - Keittiömestari @ 7:58 am

Seuramme vietti viime vuoden lopulla filippiiniläisen illan, jonka reseptejä on ohessa.

Reseptit:

SALAATIT

Atsara* – pikkelsi vihreästä papaijasta

1 iso vihreä papaija (kova ja raaka)
2 sipulia ohuina suikaleina
4 valkosipulin kynttä
2 isoa porkkanaa tulitikuiksi suikaloituna
pala tuoretta inkivääriä kuorittuna ja tulitikuiksi suikaloituna
1 punainen paprika suikaloituna
4 kupillista valkoista riisiviinietikkaa
1/2 kupillista sokeria (alkuperäisessä reseptissä enemmän!)
1 teelusikallinen suolaa
1 teelusikallinen vastajauhettua pippuria

Kuori, poista siemenet ja raasta papaija sekä suikaloi muut vihannekset tulitikuiksi.
Kiehauta papaija kasarissa viinietikassa, johon on lisätty sokeri, suola, valkosipuli ja inkivääri. Sekoita varovasti. Papaijaa voi myös puristella, että se mehustuisi paremmin. Anna hautua maltillisella lämmöllä noin 15–20 minuuttia. Lisää muut ainekset. Lisää pippurit. Viilennä ruoka. Tarjoile kylmänä riisin kanssa.

Huom! Parasta atsarasta tulisi, jos sen annettaisiin seistä yön yli kylmässä kannen tai kelmun alla ennen tarjoilua. Pikkelsi säilyy jääkaapissa useita kuukausia.

* Englanniksi achara.

Sawsawang Kamatis – tomaattisalaatti

1/2 kg tomaatteja
1 ruokalusikallinen karkeaksi paloiteltua tuoretta inkivääriä
2 ruokalusikallista kuorittua pieniksi paloiteltua vihreää mangoa (mangga)*
1 purjo ohuina renkaina
suolaa
äsken rouhittua mustapippuria

*Vihreää mangoa myydään esim. Vii Voanissa.

Ohje: Leikkaa tomaatit vadille yhteen kerrokseen ohuiksi renkaiksi. Asettele tasaisesti niiden päälle inkiväärin, vihreän mangon ja purjon suikaleita. Sirottele viimeiseksi suolaa ja pippuria maun mukaan. Tarjoillaan laakealta vadilta.

Huom! Jos vihreää mangoa jää, voit tarjoilla sen filippiiniläiseen tapaan pitkinä suikaleina, joita dipataan suolaan ja kalamansi-, sitruuna- tai limettimehuun.

Ensaladang Saging – banaani-pähkinäsalaatti

2 kypsää keskikokoista banaania ruokailijaa kohti
2 teelusikallista rouhittua pähkinää tai mantelia ruokailijaa kohti
(kevyt)majoneesia
salaatinlehtiä

Viipaloi 2 banaania poikittain ohuiksi kiekoiksi kutakin annosta varten ja sekoittele niiden kanssa 2 teelusikallista rouhittua pähkinää. Lisää majoneesia maun mukaan, sekoittele varovasti haarukalla ja koristele salaatinlehdillä ennen tarjoilua. Valmiiden annosten sijaan voit myös tarjota salaatin isosta tarjoilukulhosta.

PÄÄRUOKIA

Bicol Express – possua tulisesti

250 g porsasta ohuina suikaleina
1 kupillinen Baguio-papuja (tuoreita, vihreitä papuja)
3 kupillista pitkää chiliä tai jalopenoa (tai vähemmän, ettei tule liian tulista)
1 sipuli hienoksi pilkottuna
1 valkosipulin kynsi hienoksi pilkottuna
1 kupillinen kookosmaitoa
1 kupillinen kookoskermaa
2 rkl kasvisöljyä (esim. rypsiöljyä)
suolaa maun mukaan

Liota chiliä kulhossa suolavedessä 30 minuuttia, huuhtele ja siivilöi se, pane syrjään.
Ruskista porsaan suikaleita muutama minuutti pannulla öljyssä.
Sekoita toisella pannulla valkosipuli ja sipuli, lisää joukkoon ruskistettu possu. Lisää sitten kookosmaito, anna kiehahtaa ja hautua noin 10 minuuttia.
Lisää chili ja pavut, anna kiehua kunnes seos hiukan kuivahtaa. Lisää kookoskerma ja anna ruuan hautua kunnes se paksunee. Mausta lopuksi suolalla.

Litson Kawali – paadettu possu

4 palaa porsasta (engl. pork belly) luineen ja nahkoineen, kukin noin 500 g
reilu ½ kupillista suolaa
3 laakerinlehteä
2 ruokalusikallista mustia pippureita
1 valkosipulin kynsi irrotettuina osiinsa ja halkaistuina pitkittäin
1 suuri sipuli halkaistuna neljään lohkoon
½ kupillista riisiviinietikkaa tai sen verran kuin tarvitaan porsaan peittämiseksi
kasvisöljyä paistamiseen

1) Kierittele porsaanpalat suolassa ja anna hautua yön yli kelmun sisällä jääkaapissa.
2) Huuhtele porsas ja aseta suureen kattilaan ja lisää vesi niin että possu peittyy noin 5 cm veden alle. Kiehauta ja kuori vaahto. Lisää loppu suola, laakerinlehdet, pippurit, valkosipuli ja sipuli. Anna hautoa miedolla lämmöllä kannen alla kunnes liha on niin pehmeää että melkein irtoaa luusta, mikä kestää 45 minuutista tuntiin, lisäten välillä vettä niin että liha pysyy koko ajan veden peitossa.
Tällä välin lämmitä uuni 150 asteeseen. Siirrä porsas (esim. pihtejä käyttämällä) laakealle uunivuoalle, taputtele kuivaksi talouspaperilla ja valele viinietikalla molemmin puolin. Laita possu uuniin ja paahda sitä 20–30 minuuttia kunnes se on kuivunut. Käännä välillä pihtien avulla kerran. Anna jäähtyä kuivua edelleen noin 4 tuntia.
3) Kuivaa porsaan pinta jälleen paperilla. Täytä suuri kattila tai vokki noin 10 cm syvyydeltä kasvisöljyllä niin että liha peittyy. Kuumenna niin että mittari näyttää öljyn lämpötilaksi 180 astetta. Lisää possu ja anna sen paistua rapisevan rapeaksi, noin 5–7 minuuttia. Pihdeillä nosta porsaanliha papereille kuivumaan. Irrota liha luusta ja leikkaa noin 5 cm:n viipaleiksi. Tarjoa lämpimänä.

Rellenong Bangus – täytetty maitokala

1 iso maitokala* (tai esim. jotakin lohikalaa, kuhaa)
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
2 tomaattia kuutioituna
1 muna
¼ kupillista kalamansi-mehua (tai limettiä)
1 pieni porkkana hienonnettuna
¼ kupillista soijakastiketta
4 ruokalusikallista kasvisöljyä (rypsiöljy käy)
kinkkua hienoksi leikattuna
rusinoita
keitettyjä herneitä (käy pakastetut)
suolaa ja pippuria maun mukaan

* Bangusta (engl. milkfish) myydään esim. Vii Voanissa pakastettuna. Bangus näyttää silakalta, mutta on huomattavasti suurempi kala.

Poista kalasta sisälmykset. Irrota sen liha varovasti nahasta terävällä veitsellä pään alapuolella olevan aukon kautta. Katkaise selkäruoto niskasta ja pyrstön juuresta ja poista se siten, että kala jää edelleen kokonaisen näköiseksi. Käytä pitkää veistä kaapiaksesi kaiken lihan irti nahasta.
Marinoi pää ja nahka limettimehusta, soijakastikkeesta ja pippurista tehdyssä liemessä.
Keitä kalan lihoja puolessa kupillisessa suolavettä noin 5 minuuttia.
Ruskista kasarissa valkosipuli ja sipulit kevyesti öljyssä ja lisää tomaatit ja porkkanat, hauduta ne pehmeiksi.
Lisää pilkottu kinkku, keitetyt pavut, rusinat ja kalan liha. Keitä jälleen 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon vatkattu muna ja sekoita hyvin.
Täytä kalan nahka ja pää tällä seoksella. Ompele nahka kiinni, jos on tarpeen kalan pysymiseen hyvin koossa ja kalan näköisenä.
Paista täytetty kala öljyssä kullanruskeaksi.
Leikkaa kala tarjolle hiukan vinoiksi, muutaman sentin paksuisiksi viipaleiksi.

Adobong Manok – kana-adobo

kana pienittynä valmiiksi (melko isoiksi) tarjoilupaloiksi
1/4 kupillista soijakastiketta
6 valkosipulinkynttä murskattuna
1 ruokalusikallinen kokonaisia mustia pippureita
1/4 kupillista viinietikkaa
3 laakerinlehteä
3 ruokalusikallista sokeria

Aseta kaikki ainekset vokkipannulle tai isoon kattilaan korkealle lämmölle ja sulje kannella. Kun seos alkaa kiehua, alenna lämpöä ja anna ruoan muhia miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Tarjoa kuuman höyrytetyn riisin kanssa.

Sinigang na Hipon – katkarapu-sinigang

1 kg katkarapuja
12 kpl tuoreita sampalokin siemeniä (engl. tamarind)*
1 iso sipuli kuutioina
3 isoa tomaattia kuutioina
1 nippu sitaw-papuja (engl. string beans)
1 nippu kangkongia (engl. river cabbage tai swamp cabbage) noin 5 cm:n paloina
3 pitkää vihreää chiliä
5 kupillista riisinkeittovettä tai vettä
suolaa ja patis-kastiketta (kalakastiketta) maun mukaan

Tuoreen sampalokin eli tamarindin sijasta voi käyttää tamarindia maustetahnana tai limettimehua antamassa ruokaan happamuutta.

Hauduta sipulit ja tomaatit keskenään, lisää sampalokit (tamarindit) ja anna kypsyä pehmeiksi. Lisää riisivesi tai vesi ja kiehauta seos. Kun seos kiehuu, kaada joukkoon katkaravut. Mausta suolalla ja patis-kastikkeella. Alenna lämpöä. Viimeiseksi lisää joukkoon kangkongit ja pavut anna niiden kiehua noin 5 minuuttia. Tarjoile kuumana.

Pinakbet – kasvispata

1 ruokalusikallinen valkosipulia hienonnettuna
1/2 kupillista hienoksi silputtua sipulia
2 ruokalusikallista kasvisöljyä (rypsiöljy käy)
250 g esikypsennettyjä papuja (esim. mustasilmä- tai mustapapuja)
5 noin sentin paksuista tuoreen inkiväärin palaa
4 kypsää tomaattia kuutioina
1/2 kupillista kasvislientä (tai bagoongia)
1/2 kupillista vettä
3 keskikokoista munakoisoa kuutioina
2 kupillista ampalayaa** (särmäkurkkua) kuutioina tai vaihtoehtoisesti kesäkurpitsaa
10 kpl tuoretta okraa
2 kupillista tuoreita papuja kuutioina
suolaa
pippuria

*Bagoongia saa Vii Voanista säilykkeenä. Huom! bagoong on eläinkunnan tuote, joten jos haluat tästä kasvisruuan, käytä tilalla kasvislientä.
**Ampalayaa saa Vii Voanista tuoreena tai pakastettuna, engl. nimellä bitter melon.

Valmistusaika on n. 30 minuuttia. Huom! Kuivatut pavut vaativat 10–12 tunnin liotusajan ja noin tunnin keittoajan.

Kypsennä valkosipuli ruskeaksi ja sipulit läpikuultaviksi öljyssä. Lisää inkivääri ja tomaattikuutiot ja anna kypsyä noin 10 minuuttia. Lisää kasvisliemi ja anna kiehahtaa. Lisää munakoisot, ampalaya (tai kesäkurpitsa), okra ja tuoreet pavut. Anna hautua noin 15 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.

Ginataang Saba – banaania kookosmaidossa

4-5 saba-keittobanaania* (jauhobanaania) tai tavallista banaania mahdollisimman raakana
1 tl suolaa
1/4 kupillista kasvisöljyä
2 kupillista kookosmaitoa
3-5 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 pieni sipuli hienoksi hakattuna
2 tuoretta chiliä hienoksi hakattuna (ei välttämätön)
1/2 kupillista tuoreita silin lehtiä tai esim. pinaattia
suolaa ja pippuria maun mukaan

*Keittobanaaneja saa joistakin hyvin varustetuista elintarvikeliikkeistä. Tilalla voi käyttää mahdollisimman raakoja makeita banaaneja. Silin (chilin) lehtien sijaan voit käyttää tuoretta pinaattia.

Kuori banaanit, leikkaa kahtia ja viipaloi palat edelleen neljään osaan. Hiero ne suolalla (pyhi pois ylimääräiset, ettei suolaa jää pinnalle liikaa). Kuumenna öljy pannulla ja paista palaset muutama kerrallaan kullan-ruskeiksi. Pyyhi talouspyyhkeellä ja aseta sivuun.
Paista pannulla öljyssä valkosipulia, sipulia ja chiliä noin minuutti, lisää kookosmaito. Anna hautua 5–10 minuuttia. Lisää paistetut banaanit ja silin lehdet (tai pinaatti) ja anna hautua kunnes kastike on paksua. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa riisin kanssa.

Puso ng Saging – banaaninkukka

2 banaaninkukkaa* (puso ng saging, engl. banana heart)
1 kupillinen kookosmaitoa tai kookoskermaa ja vettä
2 teelusikallista viinietikkaa
1/4 kupillista tomaattia viipaleina
1 iso sipuli kuutioina
2 valkosipulin kynttä murskattuna
2 teelusikallista kasvisöljyä
2 kuivattua punaista chiliä (tai tuoretta)
suolaa
pippuria

*Tuoreita banaaninkukkia saa toisinaan Vii Voanista ja ainakin tilaamalla. Huom! Kukka painaa vähintään puoli kiloa.

Valmistusaika. 20–30 min

Poista banaaninkukasta päällimmäiset kovat lehdet. Leikkaa kukka poikittain ohuiksi viipaleiksi. Ripottele paloille 2 teelusikallista suolaa ja puristele niistä pois kitkerä mehu. Huuhtele vedellä ja kuivaa talouspaperilla. Aseta sivuun.
Kuumenna öljy pannulla. Lisää chilit, kun öljy on kuumaa, mutta ei savuavaa, ja anna chilien kuorten tummua hiukan ennen kuin lisäät valkosipulit. Hauduta valkosipulit vaaleanruskeiksi. Lisää ja kuullota sipulit. Lisää tomaatit. Anna ainesten hautua noin 3 minuuttia. Lisää banaaninkukat ja viinietikka ja kiehauta kääntelemättä. Kypsytä noin 3 minuuttia. Lisää suola ja pippuri ja kääntele seosta. Anna ruoan hautua miedolla lämmöllä kunnes banaaninkukka on pehmeä. Lisää kookosmaito tai kerma ja nosta ruoka sivuun jäähtymään. Anna seistä ennen tarjoilua joitakin minuutteja jotta aromit vahvistuisivat.

Kamotea appelsiinisiirapissa

1 kilo tuoretta kamotea (= bataattia, mieluiten sisältä valkoista lajia, mutta myös oranssi käy)
1 kupillinen sokeria (suomalaiseen makuun vähemmän, koska bataatti on itsellään makeaa)
1/2 kupillista vettä
1/4 kupillinen voita (tai juoksevaa margariinia)
1 luomuappelsiinin mehu
luomuappelsiinin kuorta pieneksi jauhettuna

Kuori (tai vain pese perusteellisesti) bataatit ja leikkaa ne n. 2 cm:n paksuiksi viipaleiksi. Kiehauta viipaleet, että pehmenevät hiukan. Siivilöi vesi pois.
Asettele bataatin viipaleet vuokaan ja pane sivuun.
Yhdistä sokeri ja vesi kasarissa, anna sekoituksen ”karamellisoitua” siirapiksi.
Lisää siirappiin voi / margariini, appelsiinin mehu ja appelsiininkuorta maun mukaan.
Kaada seos bataatin päälle.
Paista 20 minuuttia noin 160-asteisessa uunissa.
Valele useaan kertaan appelsiinisiirapilla.

Halo-halo – ”sekoita-sekoita” -jälkiruoka

Ohjeesta riittää ainakin kahteen isoon jälkiruokapikariin.

2 ruokalusikallista langkaa* (jakkihedelmää) kuutioina
2 ruokalusikallista makapunoa* (kookospähkinää paloina)
2 ruokalusikallista keitettyjä, makeutettuja kidney-papuja
2 ruokalusikallista keitettyjä, makeutettuja kikherneitä
2 ruokalusikallista makeutettuja banaaninlastuja*
2 ruokalusikallista kurpitsaa
2 ruokalusikallista karamellikastiketta (ks. leche flanin ohje)
2 ruokalusikallista makeutettuja maissinjyviä
murskattua jäätä lasi täyteen
2/3 kupillista maitoa (tai soijamaitoa)

* Esim. Vii Voanista voi kysyä langkaa (jackfruit) myös tuoreena, mutta saa makapunoa tuskin muuna kuin säilykkeenä (macapuno). Filippiiniläisiä banaaninlastuja voi olla myös muissa kaupoissa.

Käytä mielikuvitusta. Voit käyttää erilaisia säilöttyjä tai kuivattuja, liotettuja hedelmiä. Kuivatut pavut on valmistettava etukäteen noudattaen niiden keitto-ohjeita: tavallisesti n. 10 tunnin liotus ja tunnin keittoaika, ota huomioon myös jäähdytysaika.

Täytä pohjasta lähtien 2 korkeaa jälkiruokapikaria hedelmillä ja pavuilla. Lisää murskattu jää siten että se kohoaa keoksi lasin reunojen yli. Kaada maito laseihin. Tarjoile pitkävartisten lusikoiden kanssa.

Leche Flan – karamellivanukas

Karamellikastike

1 kupillinen sokeria
1/4 kupillista vettä

Vanukas

12 munankeltuaista
2 purkillista kuivamaitoa
1 purkillinen säilykemaitoa (condensed milk)
1 teelusikallinen vaniljaa

Tarvikkeet: 4 pientä annosvuokaa, foliota.

Kiehauta sokeri veden kanssa karamelliksi kattilassa ja hämmennä jatkuvasti keskilämmöllä kunnes sokeri on sulanut ja muuttunut kauniin kullanruskeaksi. Kun väri on sopiva, siirappi on nostettava heti levyltä, ettei se pääse tummumaan liikaa. Kaada karamelli muotteihin heilutellen niin että se levittyy tasaisesti niiden pohjalle.
Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Laita vanukasainekset suureen kulhoon. Sekoita varovasti estääksesi kuplien ja vaahdon syntymisen. Kaada seos hitaasti karamellimuotteihin. Peitä muotit tinafoliolla. Aseta muotit vesihauteeseen kypsymään eli isommalle tarjottimelle, joka on täytetty vedellä. Anna paistua tunti tai kunnes vanukas on kiinteytynyt. Anna jäähtyä ja kumoa vanukkaat tarjoilulautaselle. Tarjoile kylmänä. Huom! voi tehdä myös isoon uunivuokaan ja asettaa tarjolle kuten kakku, josta leikataan.

Salabat – inkivääritee

1 pala (n. 2–5 cm maun mukaan) tuoretta inkiväärinjuurta
kuorittuna ja murskattuna
4 kupillista vettä
4 teelusikallista (tai maun mukaan) ruskeaa sokeria (Muscovado, raakaruokosokeri, fariinisokeri)

Laita ainekset kattilaan ja kiehauta (anna lämmetä kiehumispisteeseen). Alenna lämpöä ja anna hautua n. 10 minuuttia. Laske juoma kannuun siivilän läpi, että inkiväärin kappaleet jäävät pois ja tarjoile kuumana posliinikupista.
Buko-piirakka – piirakka nuoresta kookospähkinästä

Pohja
2 kupillista vehnäjauhoja
1/2 teelusikallista suolaa
1–2 ruokalusikallista sokeria (haluttaessa)
100 g voita pieninä nokareina
1/2 kupillista kylmää vettä

Sekoita jauhot, sokeri ja suola kulhossa. Lisää voinokareet, sitten hiero se seokseen sormenpäillä muodostaen hienoja rakeita. Lisää vähitellen kylmä vesi sekoittaen nopeasti. Muodosta taikinasta pallo ja vaivaa kevyesti kunnes se on pehmeä. Ripottele päälle jauhoja, peitä muoviin ja anna kylmetä jääkaapissa noin puoli tuntia.

Täyte
Ohjeessa on kaksi täytemahdollisuutta riippuen siitä, onko käytettävissä säilöttyä vai tuoretta nuorta kookospähkinää (bukoa saa vain aasialaisista kaupoista):

2 kupillista tuoreen nuoren kookospähkinän maltoa (hedelmälihaa) suikaleina
3/4 kupillista sokeria
1/2 kupillista kookosmehua ja 1/2 kupillista maitoa
1/3 kupillista maissitärkkelystä

tai 1 purkillinen säilöttyä nuorta kookospähkinää suikaleina
1/2 kupillista sokeria
1 kupillinen maitoa
1/3 kupillista maissitärkkelystä

Molemmissa:
1 munanvalkuainen
2 teelusikallista vettä

Sekoita nuoren kookospähkinän mehu, sokeri, maito ja maissitärkkelys yhteen. Keitä keskilämmöllä sekoittaen jatkuvasti kunnes täyte on melko paksua. Lisää kookospähkinän suikaleet ja jatka keittämistä kunnes täyte on hyvin paksua. Aseta sivuun.

Aseta taikina jauhotetulle pinnalle ja vaivaa kunnes voinokareet ovat sekoittuneet. Leikkaa taikina kahtia ja kaulitse niistä kaksi vuoan kokoista levyä. Kaada kookossekoitus piirakkavuokaan toisen taikinalevyn päälle ja peitä se toisella. Sulje reunat haarukalla tai poimuta sormin. Vatkaa päälle munanvalkuaisen ja veden sekoitus. Paista ruskeaksi etukäteen lämmitetyn 190-asteisen uunin pohjalla. Tarjoa kylmänä.

Kamoteng Kahoy – kassavapiirakka

2 pakettia pakastettua kamoteng kahoy -juurikasta* (käyt. myös nimiä kassava, maniokki, tapioka)
tai n. 800 g tuoretta juurikasta
1 tölkki säilykemaitoa (condensed milk)
0,5 – 1 dl sokeria (tai maun mukaan myös vähemmän)
1 dl vettä

Kuorrutus (munamaito)

1/2 tölkkiä säilykemaitoa (condensed milk)
2 munaa

*Aasialaiset kaupat (esim. Vii Voan Helsingin Hakaniemessä) myyvät sekä tuoretta että pakastettua kamoteng kahoyta nimellä kassava / tapioka. Tuoreena sitä saa monista muista hyvin varustetuista elintarvikekaupoista.

Sulata pakastettu kamoteng kahoy tai kuori ja hienonna tuore juurikas mahdollisimman hienoksi esim. yleiskoneella. Sekoita ainekset löysäksi taikinaksi ja aseta matalaan uunivuokaan tai piirakkavuokaan (tai annosvuokiin). Huom! Taikina kohoaa melkoisesti. Levitä päälle munamaito. Paista 200 asteessa noin 25–30 minuuttia kunnes pinta on kauniin ruskehtava. Vanukas saa jäädä hiukan kosteaksi.

Halayang Ubi - jamssikakku (tai -vanukas)
(n. 10 hengelle)

Ubi (tai ube) on aasialaisen jamssin filippiiniläinen nimi. Juurikkaan suosio perustuu varmaan osittain sen voimakkaan violettiin väriin (jonka tosin saa säilymään ruuanlaitossa vain väriaineiden avulla). Kasvi on itsessään melko mauton. Sitä saa pakastettuna Vii Voanista tai mahdollisesti myös muista aasialaisista kaupoista ja Filippiineiltä myös jauheena.

2 pakettia pakastettua ubia (violetinvärinen jamssi) tai 1 kg juurikasta tuoreena tai 115 g jauheena
2 kupillista maitoa
1 purkillinen säilykemaitoa (condensed milk)
2 munankeltuaista vatkattuina
2 teelusikallista voita
1 tlk vaniljasokeria (haluttaessa)

Hienonna tuore tai sulanut ubi tehosekoittimessa. Sulata kattilassa voi tai margariini, lisää säilykemaito (ja lisää vanilja) ja sekoita ainekset hyvin, sitten lisää sose (tai jauhe) ja sekoita siihen maito, kunnes seos on tasaista. Hauduta seosta miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes se paksunee (n. 30 min). Sekoita pari lusikallista ubi-seosta vatkattuihin munankeltuaisiin ja lisää se kattilaan. Lisää voita ja jatka kuumentamista noin 15 minuuttia koko ajan sekoittaen. Seoksella on taipumus palaa pohjaan. Kaada seos hyvin voideltuun vuokaan. Jäähdytä - voit jopa pakastaa hieman. Kaada juuri ennen tarjoilua lautaselle.

Riitta Vartti
Filippiinit-seura ry, http://www.filippiinit-seura.fi/
_________________________________________________

Lisää reseptejä:
Vartti, Riitta: GULAY. Pieni filippiiniläinen kasviskeittokirja. Helsinki, 6. painos 2007.
Amy Besa & Romy Dorotan: Memories of Philippine Kitchens. Stories and Recipes from Far and Near. Stewart Tabori & Chang, New York, 2006. 232 s. ISBN 13: 978-1-58479-451-6. ISBN 10: 1-58479-451-8.

Reseptejä verkossa:

http://www.filipinofoodrecipes.net/
http://rholand.ourfamily.com/pinoyrecipe.html
http://www.recipes.com.ph/categories/filipino/
http://kumain.com/
http://www.carinderia.net/recipes/categories.html
http://www.marketmanila.com/
http://visayas.dk/modules.php?name=Recipes

Tarvikkeita
http://filipino-store.com/index.php

Filippiiniläisiä ruokatarvikkeita myyvät kaupat Suomessa:
http://www.filippiinit-seura.fi/ruokakaupat.html

November 13, 2006

Kaiken maailman pastat - reseptit

Tallennettu: Reseptit, Menneet tapahtumat/Reseptit - Keittiömestari @ 8:11 pm

11.11.2006 Marttakeittiö

Rotolo ripieno – gratinoitu pastarulla

PASTA
400 g jauho
4 kpl muna
25 g voi
50 g parmesaani (raastettu)

TÄYTE
4 kpl tomaatti (luumu tai purkki)
350 g pinaatti (tuore)
175 g ricotta (tai muu tuorejuusto)
50 g raastettu parmesaani
raastettu muskotti
suola
pippuri

1. Valmistetaan pasta erillisen ohjeen mukaan
2. Jos käytetään tuoreita tomaatteja, niin ne kuoritaan, poistetaan siemenet ja pilkotaan. Purkkitomaatit valutetaan (siemenet pois) ja pilkotaan
3. Pinaatti kiehautetaan 5 min, valutetaan ja pilkotaan kulhoon
4. Pinaattiin lisätään tomaatti, ricotta ja parmesaani. Maustetaan
5. Pasta kaulitaan (kuin kääretorttua varten) 3 mm paksuksi suorakulmioksi leivinpaperille
6. Levitetään täyte ja rullataan ”kääretortuksi”, joka kiedotaan leivinpaperiin tai tuorekelmuun karamelliksi.
7. Pannaan sopivaan kattilaan. Rulla voidaan jakaa kahdeksi karamelliksi, jos kokonaiselle ei ole tarpeeksi tilavaa kattilaa
8. Peitetään suolatulla vedellä ja annetaan kiehua hiljakseen 30 min
9. Kuumennetaan grilli
10. Hieman jäähtynyt rulla leikataan n. 2 cm viipaleiksi (vähintään 12 kpl, puolitetaan), jotka asetellaan vieritysten voideltuun uunivuokaan
11. Levitetään päälle sulatettu voi ja parmesaaniraaste
12. Gratinoidaan n. 5 min kunnes kauniin värinen
13. Tarjoillaan haluttaessa mustapippurilla, voisulalla ja parmesaaniraasteella ripoteltuna

Keitetty rulla säilyy 2 vrk jääkaapissa tai sen voi myös pakastaa myöhempää gratinointia varten

Sobanuudelikeitto

200 g sobanuudeli

LIEMI
8 dl vesi
1 pussi vihreä tee (maustamaton, 2 g)
1 dl mirinkastike
1 dl soijakastike
1 rkl sokeri
2 rkl inkivääri (tuore, viipaloitu)
2 kpl porkkana ohuina suikaleina
2 kpl kevätsipuli, vinoittain viipaloituina
8 kpl jättikatkarapu, raaka

1. Keitetään nuudelit pakkauksen ohjeen mukaa, huuhdellaan kylmällä vedellä ja valutetaan
2. Liemeen kiehautetaan vesi, haudutetaan teepussia vedessä 5 min ja poistetaan
3. Lisätään mirin- ja soijakastike sekä kiehautetaan uudestaan
4. Lisätään sokeri ja inkivääri ja keitetään pari minuuttia
5. Lisätään porkkana, sipuli ja raa´at ravut. Kypsennetään kunnes ravut kypsyvät
6. Jos käytetään kypsiä ravunpyrstöjä, niin ne lisätään yhdessä nuudeleiden kanssa ja keitto vain kuumennetaan

Voidaan tarjoilla wasabi-nokareella viimeisteltynä

Spätzle ja rapeat leivänmurut

SPÄTZLE
5 dl jauho
1 kpl muna
1 tl suola
1,75-2 dl vesi

1. Sekoitetaan jauhot, muna ja suola
2. Lisätään vähitellen vettä sekoittaen, että saadaan kiinteä mutta pehmeä seos
3. Kiehautetaan suolattu vesi laajassa kattilassa
4. levitetään taikinaa kostutetulle leikkuulaudalle n. 1 cm kerros, josta leikataan kapeita suikaleita kiehuvaan veteen
5. Kypsennetään muutamassa erässä 5-8 min kunnes nousevat pintaan. Nostetaan vedestä reikäkauhalla siivilään valumaan ja pidetään lämpimänä

50 g voi
1 dl leivänmurut (kuivahtaneet)
2-3 rkl lehtipersilja (silputtu)
1 kpl sitruuna (raastettu kuori)
1 rkl sitruunamehu

1. Sulatetaan voi pannussa ja paistetaan leivänmurut rapeiksi ja ruskistuvat
2. Lisätään persilja, sitruunan kuori ja mehu
3. Maustetaan. Lisätään tarvittaessa sitruunaa ja/tai suolaa
4. Sekoitetaan kypsä spätzle joukkoon ja kuumennetaan tarvittaessa

Duonkukuliai – liettualaiset ruismykyt

5 dl ruisjauho (karkea)
vettä
100 g pekoni(kuutioina)
1 kpl sipuli(kuutioina)
2,5 dl smetana
suola

1. Tehdään jauhoista ja vedestä jäykkä taikina. Muovataan saksanpähkinän kokoisia mykyjä, jotka kypsennetään kiehuvassa suolatussa vedessä 10-15 min
2. Paistetaan pekoni ja sipuli sekä lisätään smetana. Kiehautetaan ja maustetaan tarvittaessa suolalla
3. Kaadetaan kastike kypsien mykyjen päälle ja tarjoillaan

Venäläiset pelmenit

TAIKINA
3 kpl muna
n. 7 dl vehnäjauhoja
2 dl vesi
1 tl suola

TÄYTE
1 kg jauheliha (sika-nauta)
1 kpl sipuli (pilkottuna)
2 rkl öljy
suola
mustapippuri

1. Sekoitetaan pelmenitaikina ja pannaan se hetkeksi jääkaappiin
2. Kuullotetaan sipuli öljyssä pehmeäksi
3. Sekoitetaan jauhelihaan sipuli ja mausteet hyvin tasaiseksi taikinaksi
4. Kaaviloidaan pelmenitaikina ohueksi levyksi ja otetaan pyöreällä muotilla (3-4 cm) taikinalevyjä
5. Pannaan n. teelusikallinen täytettä levylle, ummistetaan huolellisesti puolikuuksi ja nipistetään lopuksi kärjet yhteen
6. Panaan valmiit pelmenit hetkeksi jääkaappiin
7. Kypsennetään runsaassa suolatussa kiehuvassa vedessä kunnes nousevat pintaan. Nostetaan reikäkauhalla valumaan lävikköön ja pidetään lämpiminä

Pelmenejä kannattaa tehdä kerralla paljon, sillä ne voi pakastaa

Tarjoillaan voin, sinapin ja etikan, haudutetun hapankaalin (voidaan myös hauduttaa hapankaalin kanssa uunissa) tai adjika-kastikkeen kanssa. Lihapelmenien sijaan voidaan käyttää tattipelmenejä.

Adjika-kastike

1 kpl sipuli (pilkottu, ei iso)
2 kynttä valkosipulia (pilkottuna)
öljy
2 dl smetana (tai vastaava hapanmaitotuote)
adjika-tahna

1. Kuullotetaan sipulit öljyssä
2. Lisätään smetana
3. Maustetaan reilusti adjika-tahnalla

Manti – turkkilaiset pastakolmiot

MAISSIPASTA
150 g maissijauho
150 g vehnäjauho
3-4 kpl muna
1 rkl oliiviöljy
½ tl suola
muskotti (vastajauhettu)

TÄYTE
1 kynsi valkosipuli (pilkottuna)
1 kpl sipuli (pieni, pilkottuna)
5 rkl oliiviöljy
85 g kevätsipuli (pilkottuna)
50 g porkkana (pieninä kuutioina)
40 g persilja (sileälehtinen, silputtuna)
300 g lammas (jauhettuna)
1 kpl chili (tuore, pilkottuna)
1 rkl minttu (tuore, silputtuna)
suola
mustapippuri

KASTIKE
2 dl maustamaton jogurtti
2 kynttä valkosipulia (silputtuna)
½ tl suola

minttu koristeluun

1. Sekoitetaan pasta tavalliseen tapaan vetäytymään (n. 1 h) kuivumiselta suojattuna
2. Kuullotetaan täytteeseen vihannekset puolessa öljyä
3. Ruskistetaan jauheliha lopussa öljyä
4. Sekoitetaan täyteen ainekset ja maustetaan. Annetaan jäähtyä
5. Sekoitetaan kastikkeen ainekset maustumaan
6. Kaaviloidaan taikina mahdollisimman ohueksi
7. Leikataan n. 3 x 3 cm neliöitä. Suojataan kuivumiselta esim. kostealla liinalla
8. Pannan n. 1 tl täytettä neliölle, taitetaan kolmioksi ja suljetaan huolellisesti
9. keitetään suolalla maustetussa vedessä kypsiksi (nousevat pintaan)
10. Tarjoillaan välittömästi kastikkeen ja mintunlehtisilpun kanssa

Täytetyt pastasimpukat

16 kpl pastasimpukoita (isot, de Cecco)
100 g parmesaani (raastettu)
150 g ricotta (tai muu tuorejuusto)
16 basilikan lehteä
suola
mustapippuri
2-3 dl valmista tomaattikastiketta (esim. Barilla)

1. Keitetään simpukat puolikypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan, huuhdotaan kylmällä vedellä ja valutetaan huolellisesti
2. Sekoitetaan täyte tuorejuustosta ja puolesta parmesaanista. Maustetaan hyvin suolalla ja pippurilla
3. Vuorataan jokainen simpukka basilikan lehdellä ja täytetään juustolla
4. Pannan simpukat uunivuokaan, jonka pohjalla on hieman tomaattikastiketta
5. Kaadetaan loput kastikkeesta simpukoiden päälle ja ripotellaan loput parmesaanista
6. Kypsennetään uunissa (200 oC:ssa) n. 20-30 min.
7. Annetaan vetäytyä ennen tarjoilua 10 min.

Yam phonlamai – thaimaalainen hedelmäsalaatti

120 g riisinuudeleita

KASTIKE
4 rkl rypsiöljy
2 tl kalakastike
1 rkl ruskeasokeri
1 kpl sitruunanruoho (hienoksi pilkottuna)
1 kpl chili(tai useampi, vihreä, hienoksi pilkottuna)
1 kynsi valkosipulia (hienoksi pilkottuna)

4 kpl kevätsipulia (pilkottuna)
2 rkl basilika (thai, pilkottuna)
1 rkl korianteri( pilkottuna)
2 lime (nahattomina lohkoina)
2 appelsiini (nahattomina lohkoina)
2 greippi(nahattomina lohkoina)
(12 kpl mansikka, puolikkaina)
(16 kpl vadelma, kokonaisina)
1 kpl hunajameloni (pieni)
16 kpl viinirypäle (tumma siemenetön)
200 g vesimeloni (tai muu meloni)

1 salaatinpää (rapea)

1. Kypsennetään nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytetään
2. Sekoitetaan kastike kylmään maustumaan
3. Valmistellaan hedelmät myös kylmään
4. Sekoitetaan nuudelit, sipuli, basilika ja korianteri
5. Asetetaan salaatinlehdet tarjoiluvadille, seuraavaksi nuudelisekoitus ja näiden päälle hedelmät kauniisti aseteltuna
6. Kaadetaan lopuksi kastike salaattiin

Muitakin tuoreita hedelmiä (esim. ananas) voidaan käyttää ja marjat jättää pois, jos niitä ei ole helposti/edullisesti saatavilla

Kostukkeeksi voidaan lisätä myös hieman kookosmaitoa

April 3, 2006

Suklaaillan reseptit

Tallennettu: Reseptit, Menneet tapahtumat/Reseptit - Keittiömestari @ 6:45 pm

Kaikki reseptit (c) Markus Aremo, ellei toisin mainittu.

Hiillostettuja scampinpyrstö ja munakoisokaviaaria

3-4 scampinpyrstöä
suolaa ja valkopippuria

Kaviaari

• 8 kpl munakoiso
• 500g herkkusieni
• 8 kpl salottisipuli
• 4 kpl punainen paprika
• 4 kpl valkosipulin kynsi
• 2 prk tomaattimurska
• 1 kpl punainen chilipalko
• timjami, lehtipersiljaa
• 65 % suklaata maun mukaan
• oliiviöljyä
• suolaa ja valkopippuria

1. Kuori munakoisot ja kuutioi ne. Suolaa kevyesti.
2. Hienonna sipulit, chili, herkkusieni ja paprikat.
3. Kuumenna oliiviöljy kuumaksi pannulla ja paahda munakoiso. Lisää joukkoon tomaattimurska ja suklaa.
4. Hienonna timjami. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota pannulla sipulit, sienet ja paprikat. Lisää joukkoon hienonnettu munakoisotomaattipyre. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää ennen tarjoilua hienonnettu lehtipersilja.
5. Puhdista ravunpyrstöt ja hiillosta ne. Mausta pippurilla ja suolalla.
6. Tarjoile lisäksi kuminakastikkeen kera.

~~~~~~~~~~~~

Suklaa-kastanjakeitto

• 10 kpl salottisipuli
• 1 kg selleri
• 1 kg palsternakka
• 7 rasiaa keitettyjä kastanjoita
• 3 kpl valkosipulinkynsi
• timjami, rosmariini
• vettä
• 1,5 l kerma
• 200 g voi
• suola, valkopippuri
• maitosuklaa (maun mukaan)

1. Kuori ja paloittele juurekset ja sipulit. Kuullota ne voissa kattilassa rosmariinin ja timjamin joukkoon.
2. Lisää joukkoon kastanjat. Kaada kattilaan vettä niin, että juurekset ja kastanjat peittyvät. Keitä ne kypsiksi ja lisää joukkoon kerma. Soseuta keitto ja mausta se suolalla ja pippurilla.
3. Kuumenna keitto ennen tarjoilua ja mausta se maitosuklaalla oman makusi mukaan.
4. Tarjoile keitto chilikerman kanssa.

Chilikerma

• 1 rkl voi
• 1 kpl hienonnettu chilipaprika
• 1 kpl salottisipuli
• 1 dl kerma
• timjami
• 5 dl vaahdotettua kermaa
• 100 % kaakaota

Kuullota voissa chili, sipuli ja timjami. Lisää joukkoon 1 dl kerma. Kiehauta. Soseuta ja jäähdytä. Sekoita vaahdotettu kerma ja chilipyre. Mausta suolalla ja valkopippurilla sekä kaakaolla.

~~~~~~~~~

Poronfiletta ja Grand Cru kastiketta

grand cru’lla viitataan tässä suklaan laatuluokitukseen, ei viiniin!

130 g poronfilettä henkeä kohden

Kastike:

• Tummaa kastikepohjaa
• 72 % suklaata
• punaviiniä
• salottisipuli
• varsiselleri
• timjami
• valkosipulin kynsi
• suolaton voi

1. Sulata ruokalusikallinen voita kattilassa ja paahda siinä varsiselleri, sipuli ja timjami. Kaada päälle punaviiniä.
2. Lisää joukkoon kastikepohja ja raaputettu valkosipulinkynsi
3. Mausta kastike ennen tarjoilua voilla ja suklaalla.

Kukkakaalipyre

• 2 kg kukkakaalia
• 1 l kermaa
• suolaa ja valkopuppuria
• 1 kg perunapyrettä
• suolaton voi

1. Pienennä kukkakaalit ja muhenna ne kattilassa kerman kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Soseuta.
2. Keitä perunat ja tee pyre. Sekoita pyreen joukkoon kukkakaali. Tarkista maku.
3. Tarjoile poronfileen ja juuressalaatin kanssa.

~~~~~~~~~

Tyrnivalkosuklaamoussea ja hedelmiä vaahterasokeriliemessä

• 24 kpl keltuainen
• 225 g sokeria
• 750 g valkosuklaata
• 3 dl tyrnimarjan mehu
• 1,5 l kerma vaahtona
• 6 kpl liivatelehti (liotetut ja valutetut)

1. Kypsennä vesihauteessa keltuaiset, sokeri ja tyrnimehu. Lisää kypsään pohjaan liotetut ja kuivatut liivatelehdet ja valkosuklaa.
2. Lisää joukkoon vaahdotettu kerma.
3. Anna moussen vetäytyä väh. 2 tuntia jääkaapissa

Vaahterasokeriliemi

• 500 g vaahterasokeria
• 1 l vettä
• 1 kpl halkaistu vaniljatanko
• (ananas, kiwi, melonit, viikuna)

1. Kiehauta ainekset. Kaada ainekset kuumana paloiteltujen hedelmien päälle.
2. Tarjoile kylmänä moussen kanssa.

~~~~~~~~~

Kuminakastike

(c) Valio

• 1 rkl Valio voita
• 1 sipuli hienonnettuna
• 1/2 tl kuminaa
• 1 rkl sitruunamehua
• 2 dl Valio kuohukermaa
• 1/2 dl Valio omenatäysmehua

1 Sulata voi kattilassa. Lisää sipuli ja kumina.
2 Kypsennä pehmeiksi, älä ruskista. Mausta sitruunalla. Lisää kerma ja omenamehu.
3 Soseuta kastike. Tarkista maku.

February 27, 2006

Marskin pöydässä

Tallennettu: Reseptit, Menneet tapahtumat/Reseptit - Keittiömestari @ 4:55 pm

Reseptit koskevat 25.2.06 vietettyä teemailtaa. Illallisen ruokalistan löydät täältä. Kaikki reseptit, ellei muuta mainittu, ovat Mannerheimin pöydästä -kirjasta (Lehmusoksa, Risto ja Ritva).

Voileipä (cocktailpala)

• Ranskanleipäviipaleita
• Voita
• Sardellitahnaa (tai öljyyn säilöttyjä sardelleja)
• Kaprista

1. Pienet ranskanleivänviipaleet paistetaan voissa
2. Sekoitetaan kaksi osaa voita ja yksi osa sardellitahnaa (tai muhennettuja sardelleja) ja levitetään leipäviipaleille
3. Kun leivät ovat jäähtyneet, pannan jokaiselle kolme kaprista.

Venäläinen kalaliemi

Ahvenia ja kiiskiä pannan kylmään veteen ja annetaan kiehua. Liemeen pannaan 1 sipuli ja suolaa. Keitetään hämmentämättä, siivilöidään ja tarjotaan esim. kulebjagan kanssa.

Venäläinen kalapiiras, kulebjaga

• Piirastaikinaa
• Munia 4 kovaksikeitettyä
• Riisiä 1 kupillinen
• Lohta, savustettua 300 g
• Voita paistamiseen
• Siikaa, tuoretta 700 g
• Suolaa

• Pippuria
• Tilliä
• Persiljaa
• Muna 1 voiteluun
• Leipäraastetta
• Voita

1. 1 kupillinen riisiä, 2 kupillista vettä ja suolaa keitetään 20 minuuttia, mieluimmin uunissa kannella peitetyssä kasarissa
2. Tuore kala paistetaan voissa
3. Taikina kaulitaan sangen ohueksi ja siirretään pellille (leivinpaperille). Se ei kuitenkaan saa olla niin ohut, että särkyy täytettä siihen pantaessa
4. Taikinalevyn keskelle pannaan kerros riisiä, joka saa täyttää noin puolet sen pinnasta. Viipaloidut munat levitetään riisin päälle. Kalat leikellään viipaleiksi ja levitetään munaviipaleille ja kalanpaistovoi kaadetaan päälle. Hienoksi silputtu tilli ja persilja sirotellaan täytteen päälle
5. Taikinan laidat nostetaan molemmilta pitkiltä sivuilta ylös ja painellaan yhteen, niin että täyte peittyy. Samoin käännetään päät
6. Piiras voidellaan munalla ja sille sirotellaan leipäraastetta
7. Paistetaan pellillä sangen kuumassa uunissa
8. Noin 20 cm:n levyinen piiras leikellään annospalasiksi pellillä. Se viilletään halki pitkin pituuttaan kahdeksi puolikkaaksi ja sen jälkeen viipaleiksi poikittain
9. Siirretään varovasti vadille ja tarjoillaan eri lautaselta venäläisen kalaliemen kanssa. Sitä ei saa panna liemeen. Lisäksi tarjotaan kalalientä kastikemaljasta erikseen piirakalle valeltavaksi.

Marskin vorschmack

Seuraava on 10 hengen annos

• Lampaan ja vasikan paistia 1 kg (yhteensä)
• Sipulia 2-3
• Sillifileetä 3 liotettua
• Konjakkia 1 dl
• Korppujauhetta 1 dl
• Kermaa 3 dl
• Voita paistamiseen
• Suolaa
• Valkopippuria
• Punajuuria
• Etikkakurkkuja
• Smetanaa
• Perunoita

1. Paista uunissa lihat kypsiksi, mutta jätä sisältä punertaviksi. Jäähdytä
2. Jauha liha raakojen sipuleiden ja sillifileiden kanssa hienoksi
3. Mausta seos suolalla ja valkopippurilla ja ruskista voissa paistinpannulla
4. Lisää konjakki, korppujauhe ja kerma
5. Kaada seos uunivuokaan ja kypsennä noin 20 minuuttia, kunnes pinta on ruskehtava
6. Koristele punajuuri- ja etikkakurkkukuutioilla ja tarjoa smetanan ja duchesse-perunoiden tai uuniperunoiden kanssa

Vasikanfilee à la Olga

Ida Nissenin arkinen muunnelma keittiömestari Urbain Dubois’n kehittämästä kuuluisasta ruokalajista veau Orloff

Kuudelle hengelle

• Vasikanfileetä 1 kg
• Kylmäsavukinkkua 2 viipaletta
• Munaa 2
• Béchamelkastiketta
• Juustoa
• Voita
• Lihalientä
• Herkkusieniä
• Suolaa
• Pippuria

1. Fileetä paistetaan 20 minuuttia ja valellaan lihaliemellä
2. Jäähtynyt filee leikataan sentin paksuisiksi siivuiksi
3. Béchamelkastikkeeseen sekoitetaan erittäin pieneksi silputtu kinkku, juustoraaste, silputut herkkusienet, 2 munankeltuaista, suolaa ja pippuria
4. Kastiketta kaadetaan fileesiivujen väliin, jotka puristetaan hyvin yhteen. Fileesiivut ladotaan pitkulaiseen vuokaan ja päälle kaadetaan loput béchamelkastikkeesta. Pinnalle ripotellaan korppujauhoa. Paistetaan 20 minuuttia melko kuumassa uunissa
5. Tarjoillaan paistinliemen ja salaatin kera

Béchamelkastike (tarvitaan vasikanfilee à la Olgaan)

• Voita 40 g
• Jauhoja 40 g
• Maitoa 0,5 l
• Suolaa
• Pippuria

1. Sulata voi miedolla lämmöllä paksupohjaisessa kattilassa
2. Lisää sekaan jauhot ja sekoita hyvin, mutta älä anna seoksen saada väriä
3. Lisää maito ja vatkaa hyvin lankavispilällä, jotta ei pääse syntymään möykkyjä
4. Mausta suolalla ja pippurilla
5. Jatka keittämistä, kunnes kastikkeen konsistenssi on sopiva.

Kylmä hedelmävanukas

Ohje on H. Koskimiehen ja E. Somersalon keittokirjasta Keittotaito vuodelta 1932

• Maitoa, hyvää 2,5 dl
• Munankeltuaisia 2
• Vaniljatanko 1
• Sokeria 150 g

• Päärynöitä hedelmiä yht. 150
• Aprikooseja -'’-
• Luumuja tai omenia -'’-

• Kermaa, paksua 0,5 dl
• Liivatelehtiä 5

1. Maitoa, vaniljatankoa, keltuaisia ja sokeria vatkataan tulella, kunnes seos sakoaa (seos ei millään muotoa saa kiehua, vesihaude on hyvä apuväline)
2. Vatkaamista jatketaan, kunnes seos jäähtyy
3. Sitten lisätään siihen palasiksi leikellyt hedelmät ja kovaksi vaahdoksi vatkattu kerma
4. Viimeiseksi sekoitetaan vanukkaaseen liivatelehdet liuennettuina vähään kuumaan veteen
5. Seos kaadetaan maljaan tai kylmällä vedellä huuhdottuun vuokaan hyytymään
6. Hedelmävanukkaaseen voi sekoittaa hieman viiniä tai likööriä maun mukaan.

February 17, 2006

Tapaksia, osa 2

Tallennettu: Reseptit - Keittiömestari @ 9:49 pm

Sopa fria de pepinos (kylmä kurkkukeitto)

*kurkku 2 pientä
*jogurtti 4 dl maustamaton
*kerma 2,5 dl
*viinietikka 3 rkl
*valkosipuli 1 kynsi silputtuna
*minttu 2 rkl silputtuna
*suola ja pippuria

1.Kuori toinen kurkku
2.Hienonna paloiteltu kurkku, jogurtti, valkosipuli, viinietikka ja minttu tehosekoittajassa tasaiseksi
3.Kaada tarjoilukulhoon (ei metallinen) ja lisää kerma hämmentäen
4.Maustetaan suolalla ja pippurilla
5.Tarjoillaan mintulla koristettuna

—————————————————-

Mejillones rellenos (gratinoidut simpukat)

*tuoreita sinisimpukoita 1 kg
*voi 85 g
*leivänmurut 35 g
*persilja 4 rkl silputtu
*kevätsipuli 2 silputtu tai salotti
*valkosipuli 2 kynsi, silputtu
*suola ja pippuria

1.Huuhdo simpukat kylmässä vedessä ja puhdista mahd. parta pois
2.Höyrytä simpukat auki n. 5 min. Jäähdytä
3.Sekoita täytteen ainekset keskenään esim. tehosekoittimessa
4.Irrota toinen kuori, levitä jäljelle jääneet kuorenpuolikkaat simpukoineen uunipannulle ja pane lusikallinen täytettä simpukan päälle
5.Gratinoi uunissa 225 oC:ssa 10 min

—————————————————-

Gambas picantes (chilikatkaravut)

*katkarapuja 500 g isoja raakoja pakastettuja
*chili 2
*oliiviöljyä 5 rkl
*valkosipulin 3 kynsi, silputtuna
*suola ja pippuria

1.Sulata pakastetut ravut, valuta ja kuivaa ne huolellisesti (paperi)pyyhkeellä. Poista mahd. pää ja kuori, mutta jätä häntäkuori jäljelle.
2.Halkaise chilit.
3.Kuumenna öljy tarjoiluun sopivassa pannussa. Lisää katkaravut, chili ja valkosipuli. Paista kovalla lämmöllä 3 min. sekoittaen.
4.Mausta varovaisesti ja tarjoile kuumana.

—————————————————-

Pescaditos marinados (marinoidut kalat)

*silakkafilee 500 g pieniä
*oliiviöljy 1,5 dl
*sherryviinietikka 4 rkl
*sipuli 1 suikaleina
*porkkana 1 suikaleina
*laakerinlehti
*valkosipuli 2 kynsi, silputtu
*persilja 4 rkl, silputtu
*suola ja pippuria

1.Kiehauta (5 min.) öljystä, etikasta, vihanneksista ja muista mausteista kuin persiljasta liemi. Jäähdytä
2.Levitä lientä kerros tarjoiluvadille, sitten kerros fileitä nahka alaspäin ja kerros lientä. Vain yksi kerros silakoita, koska maustumisaika on lyhyt. Jätä huoneenlämpöön maustumaan. (Anna maustua yleensä mieluiten yön yli jääkaapissa. Tarjoile kuitenkin huoneenlämpöisenä)
3.Koristele persiljalla

February 14, 2006

Empanadas de queso (juustopiiraat)

Tallennettu: Reseptit, Leivonta - Keittiömestari @ 7:06 pm

Empanadas de queso (juustopiiraat)

*lehti- tai piirakkataikinaa 500 g
*Manchegoa tai vastaavaa 85 g
*oliivi vihreä viipale 85 g
*tomaatti kuivattu 55 g
*sardelli öljyssä 50 g
*tomaattisose 55 g
*pippuri
*muna 1 voiteluun

1.Kuutio ainekset pieniksi ja sekoita keskenään massaksi
2.Kaaviloi taksina ohueksi ja ota muotilla halkaisijaltaan n. 8 cm:n kakkuja
3.Pane n. teelusikallinen täytettä taikinanpuolikkaalle, kostuta reuna vedellä ja käännä toinen puolikas päälle. Painele huolellisesti reunat yhteen vaikka haarukalla.
4.Voitele piiraat munalla ja paista 200 ºC:ssa 10 -15 min

Tapaksia, osa 1

Tallennettu: Reseptit - Keittiömestari @ 6:52 pm

Yhdistyksemme piti 24.9.2005 Tapas-aiheisen illan Marttakeittiöillä. Ohessa illan reseptejä.

Tortilla española (perunamunakas)
*peruna 4
*muna 4
*sipuli 1
*oliiviöljy 6 rkl
*suola ja pippuri
*(pussillinen mustaleimaraastetta)

1.Kuori ja kuutio perunat ja sipuli
2.Paista 4 rkl:ssa öljyä kunnes perunat ovat pehmeitä
3.Vatkaa munien rakenne rikki, lisää suola ja pippuri sekä paistetut perunat ja sipuli
4.Kuumenna loput öljyä pannussa, lisää munakasseos ja anna hautua miedolla lämmöllä n. 3 min. käännä esim. lautasen avulla ja hauduta vielä n. 2 min.
5.Tarjoa hieman jäähtyneenä

Munakasseokseen voi lisätä myös esim. juustoraastetta ja sipulin joukkoon valkosipulia. Tällä kertaa annokseen lisättiin pussillinen mustaleimaraastetta.

———————————————————-

Allioli (valkosipulimajoneesi)

*valkosipuli 0,5 rkl silputtu
*keltuainen 2
*oliiviöljy 1 dl
*rypsiöljy 2 dl
*sitruuna 1 rkl mehu
*suola ja pippuri

1.Valmista majoneesi tavalliseen tapaan mieluiten tarjoilua edeltävänä päivänä

———————————————————-

Romesco (katalonialainen paprikakastike)

*chili 2
*manteli 50 g kuorittu
*saksanpähkinä 50 g
*leipä 1 viipale
*valkosipuli 3 kynsi
*sipuli 1 pieni
*tomaatti 3
*paprika, punainen 0,5
*viinietikka 2 rkl
*oliiviöljy 1,5 dl
*suola ja pippuri

1.Halkaise chilit, poista siemenet ja kiehauta vesitilkassa
2.Paahda leipäviipale, valkosipuli sekä mantelit ja pähkinät pannulla vähässä öljyssä. Varo polttamasta!
3.Sekoita tehosekoittimessa manteli, pähkinät, leipä ja valkosipuli. Lisää chilit, tomaatit, sipuli ja paprika
4.Mausta viinietikalla, suolalla ja pippurilla
5.Lisää öljyä vähitellen niin, että saat paksun majoneesimaisen kastikkeen

———————————————————-

Hígados de pollo con jerez
(kananmaksaa sherrykastikkeessa)

*kananmaksa 450 g
*oliiviöljy 2 rkl
*sipuli 1 pieni silputtu
*valkosipulinkynsi 2 silputtu
*kuivaa sherryä 1 dl
*silputtua persiljaa 2 rkl
*suola ja pippuri

1.Kuutioi maksa suupaloiksi
2.Kuumenna öljy ja kuullota sipuleita n. 5 min.
3.Lisää maksa ja paistele n. 3 min. Ota pois pannulta. ja pidä kuumina
4.Kaada pannulle sherry ja ja anna kiehua pari minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
5.Kaada kastike maksoille ja koristele persiljalla.
6.Tarjoile kuumana

February 12, 2006

Sabanik bi ajeen – feta-pinaattipiiraat

Tallennettu: Reseptit, Leivonta - Keittiömestari @ 10:02 am

Oheisen reseptin mukaan leivottiin piiras yhdistyksen libanonilaiseen iltaan, joka järjestettiin 19.1.2002.

* Piirakkataikinaa alempana olevan ohjeen mukaan
* 1 kg tuoretta pinaattia tai vastaava määrä pakastettua
* 1 iso sipuli hienoksi silputtuna
* 1,5 tl suolaa
* 1/4 tl pippuria
* 1 sitruunan mehu
* 0,5 dl oliiviöljyä
* (4 rkl voissa ruskistettuja pinjansiemeniä)
* Sitruunalohkoja

Jaa taikina n. 15 osaan ja kauli ne 10 cm pyörylöiksi. Pese ja silppua tuore pinaatti, purista kosteus pois ja pane isoon kulhoon. Lisää sipuli ja mausteet, sekoita hyvin ja anna vetäytyä hetki. Sekoita joukkoon sitruunamehu ja öljy. Lisää halutessasi pinjansiemenet.

Aseta pieni määrä pinaattisekoitusta jokaisen taikinalevyn keskelle. Taita levyn reunat kolmelta puolelta kolmiomaiseksi piirakaksi ja purista umpeen. Voitele nyytit oliiviöljyllä ja paista 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes piiraat alkavat ruskistua. Tarjoa kuumana tai kylmänä sitruunalohkojen kera.

Piirastaikina (ajeen)

* 6 dl vehnäjauhoja
* 1 rkl suolaa
* 2 tl kuivahiivaa
* 1 tl sokeria
* 1 dl haaleaa vettä
* 1 l haaleaa vettä tai maitoa
* 0,5 dl oliiviöljyä

Yhdistä jauhot ja suola isossa kulhossa. Liuota hiiva ja sokeri desilitraan haaleaa vettä ja anna seistä 5 minuuttia. Sekoita hiivaliuos veteen tai maitoon ja lisää jauhoihin. Sekoita hyvin puukauhalla ja kaada leivinlaudalle. Vaivaa kunnes taikina on elastista ja pehmeää. Siirrä taikina voideltuun kulhoon, peitä liinalla ja anna nousta lämpimässä paikassa kunnes tilavuus on kaksinkertaistunut. Muotoile palloksi ja anna seistä vielä 10 minuuttia. Jaa taikina 15 palaan, muotoile voidelluin käsin palloiksi, peitä liinalla ja anna nousta puolisen tuntia. Kaaviloi pallot sopivan ohuiksi levyiksi ja käytä piirakan kuoriksi.

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Janis Joseph